Lontoo nirvanassa

Ensin Mumbai vaikutti samalta kuin muukin Intia. Riksha- ja taksikuskit heti kimpussa, kun astuin aamulla Bandrasin asemalle. Valitsin joukosta vanhan herran, joka ei hyörinyt kimpussa. Pieleenhän se meni, mutta en mä jaksa eurosta tai kahdesta alkaa lomaani pilaamaan.

Taksimatka muuten oli jees. Ehti nähdä puoli kaupunkia, kun asema oli niin kaukana hotellista. Meinasin heittää matkalla Rough Guiden ikkunasta mäkeen. Ihan väärä kuvaus: ”London on acid. First impression is the shortage of space. Travellers tend to regard time spent here as a rite of passage to be survived rather than savoured.” 

Ihana meri joka puolella. Sumua, mutta raikas tuoksu. Moottoritiellä hyvin tilaa. Pilvenpiirtäjiä horisontissa. Nuoria pareja istuskelemassa. Hienoja autoja, vartijoita talojen edessä. Sitä rantaviivaa!

Päästiin lähemmäs keskustaa, ja parani vaan. Ne rakennukset! Ihania, Viktoriaanisia taloja, vehreitä puita, keltainen double decker, rikshat kielletty, taksit kaikki kelta-mustia.

Olin valinnut aivan liian hienon hotellin. Kuulin joltain intialaiselta, että Colabaan kannattaa mennä ja valkkasin sieltä mielestäni halvimman (lähes 50 e/yö, kun yleensä olen maksanut alle kympin). Hotelli oli meren äärellä, Gateway to India näkyi aamuteeltä lämpimän (matkan toinen) suihkun jälkeen. Otin jonkun intialaisen jauhopalleron nimeltä gulab jamun jätskillä – juhlan kunniaksi.

Lähdin kiertämään merkkipaikkoja. Mä niin rakastan niitä pylväitä ja mahtavuutta! Ja kaikki oli täydellisen hyvässä kunnossa. Leveät kadut ja väljää. Ihan rauhassa sai steppailla. En jäänyt auton alle, ja kukaan ei edes tuijottanut. Joku postikorttimyyjä ehkä. Ja pari kerjäläispenskaa.

Paikallinen Taj Mahal

Polliisit

Museo vaan

Aseman mallia

Aseman takana oli normibasaaria (ilmeisesti pakollinen elementti kaikissa kaupungeissa). Tavalliset ”Hello, where are you from?” -jutut muutaman kanssa. Ne menee aina suoraan asiaan: ”Are you married?” Muuten joku rähjäisempi talo siellä täällä.

Kävin tarkastelemassa Bollywood-tarjontaa, mutta jätin väliin. Samosaa kioskista ja eteenpäin. Ei voi oikein mihinkään pysähtyä tai istua. Ei ole mihin istua ja seisoskellessa kerjäläiset tulevat kimppuun. Kattoterassilla illanistujaista sitten vaan, kun ei viitsi yksin lähteä Mumbain yöhön. 

Ei Mumbai ole niin kuin muu Intia. Delhi on paljon parempi tulikaste. Kävelin pari päivää ympäriinsä ihan vapauden ilosta. Colabe, Churchgate, Fort… Erilaisia ohjeita ja katukyltitkin joka paikassa. Kirjastossa oli erikseen lukualueet naisille ja miehille ja sanomalehtiä sai lukea, jos etsi niistä jotakin informaatiota.

Shoppailla sai ihan rauhassa. Kukaan ei tullut esittelemään mitään. Yksi tinki mun puolesta hinnasta 50 Rs pois. Niin rauhallista! Varmaan ”eurooppalaisinta” joo, mutta aika mukavaa.

 

 

 

From Finland ja hyvää kuuluu menee niin rutiinilla. Jonkun kanssa keskusteltiin tulevasta Euroopan reissusta, toisen kanssa Mumbain klubeista ja ex-professorille selvitin Skandinavian ja Pohjoismaiden eron.  Junalippua ostaessa pyörittelimme japanilaisnaisen kanssa päätä, kun lipunmyyjä oli kadonnut, jotkut vaihtoivat lippuaan sata kertaa ja kesti ja kesti – niin, ja ihastelimme tietysti muumeja. Yksi ainoa taisi yrittää puffata kauppaansa, ”koska mun olis turvallisempaa olla intialaisissa vaatteissa”. Veikkaan, että itsevarmuus siinä menis. Nyt jo hassu olo näissä lökövaatteissa. 

Elefantti-saari jää nyt näkemättä (ei siellä ole norsuja), ja slummiin en mene jeepillä kurjuutta tuijottamaan. Uskon ilmankin.

Huomenna kohti Karnatakan biitsiä – Goan ohi Gokarnaan.