Pienoissafari

”Is this your first moped ride in India”, kysyi Ganesh Travelin mies, kun lähdimme aamutuimaan kohti Jaisalmerin linnakkeen juurta. Kyllä. Olin vain ihaillut naisia, jotka istuvat mopedin perällä sivuttain sarit päällä – ja kenties pari lasta puristettuina vanhempien väliin, matkalaukku ja kauppakassi. 

Seuraavaksi jeepin kyytiin ja kuutta turistia lähdettiin raahaamaan erämaahan kamelisafarille. Minä, brittipariskunta, kaksi saksalaista kundia ja ranskalainen travelleri. Keski-ikä 25. Eurooppalaisuus yhdistää – vertailtiin kullekin sattuneita kummallisuuksia. Meikäläinen piti alkumatkasta spirittiä yllä kehaisemalla uskovani, että reissustamme tulee parempi, kuin jos olisin lähtenyt edellispäivänä seitsemän korealaisen joukon jatkoksi.  

Ensin masalateetä kaikessa rauhassa ja pikku hiljaa kamelien selkään. Mulle määrättiin Papaya, joka oli ihan kiltti ja tottelevainen. Kameli muistuttaa hevosta siinä, että se pysähtyy heti syömään, kun vaan voi. Ja eroaa siinä, että ohjat lähtevät ”nenästä” ja menevät leuan alta ristiin. Ja kameli kantaa sellaiset 800 kiloa (eli hevosen). 

Maisema muistutti pitkälti Idahoa. Tuulimyllyt sitä vähän rumensivat, mutta ei pidä valittaa, sillä propellien liike oli kuitenkin ihmissilmällä havaittavissa. Eläimistönä näkyi lehmiä, vuohia ja pari antilooppia. Jotain koloja oli hiekka täynnä – oletin ja toivoin niihin menevän hiiriä, ei käärmeitä. 

Pysähdyimme kahdessa kylässä. Niissä ei ollut yhtään mitään! Lapset juoksivat ulos pyytämään rahaa ja että heistä otetaan valokuva. Päivän kohokohta epäilemättä. Tai pari vuohta oli ja toisessa moskeija, mutta sinne ei saanut mennä, koska joku israelilaisturisti oli hieman nauttineena käynyt vahingossa ko. premisseissä pisulla. 

Kamelimiehet olivat aivan huippuja. Neljä tarvittiin meidän kaitsemiseen. Kaksi jakoi kamelin, kaksi oli kävelyvuorossa. Kamelin vauhti ei sinänsä päätä huimaa, mutta paahtava kuumuus, upottava hiekka ja miesten varusteet… yhdelläkin musta nahkatakki päällä! Vanhin kamelimies oli 25 v, mutta kaikki näyttivät ainakin kymmenen vuotta ikäistään vanhemmilta. Palkka on 1500 Rs/kk (20 euroa) ja töissä ollaan 8 kuukautta putkeen. Monsuunin aikaan näkee perheen. Mutta kaikki olivat tyytyväisiä. Koko maailma tulee heidän luokseen – australialaiset, jenkit ja japanilaiset, ”which are more funny”.  Hyvä työ kouluja käymättömälle. ”I’m a camel man, in this bloody sand…It’s fantastic…”-Barbie girl -sävelellä.

Lounaan, illallisen ja aamiaisen kamelimiehet valmistivat nollasta nuotiolla ja kahdella pannulla: pakoraa, finger chipsejä, chapati-leipää ja kaali- ja perunamössöjä ja riisiä. Tiskaus hoitui vedellä ja hiekalla. Tyhjä säkki purettiin ja siitä tehtiin köysi, jolla kamelin etujalat sidotaan taukopaikoilla yhteen. 

Yhdet Kingfisherit juotiin iltanuotiolla ja sitten yöpuulle. Vällyjen väliin hiekalle riviin. Miten voi olla niin paljon tähtiä?! Kerran heräsin yöllä ja mielestäni nukuin Otavan alla. 

Kamelireissua lukuun ottamatta Jaisalmer oli ehkä vähän pettymys. Nimen perusteella se kuulosti jotenkin niin vetoavalta (varmaan Salmivaaran takia). Ihan kiva, mutta tosi pieni – jonkun tiedon mukaan 8000 asukasta. Linnake on se juttu. Yksi maailman suurimpia. Rakennettu 1156 eaa. Hieno, mutta täysin turistien vallassa. Erilaista kamelinnahkalaukkua ja huivia pullollaan. Yhden itäsuomalaisen pikkuperheenkin näin. Ei suomalaiset halua lomallaan maanmiehiään nähdä – mies ei sanonut mitään. Lisäksi "haveleita" ja hiekanvärisiä taloja. Golden city.

 

Hotellin pitäjä oli symppis nepalilainen Mittu. Siellä se kokkaili pikkukeittiössään. Saattoi lähteä hakemaan tarvikkeet, kun tilasi ruoan. Vei mut rikshalle ja sopi hinnan, kun lähdin kohti Udaipurin yöbussia.