Voi, voi. Mä pilaan tän nyt heti kaikille, jotka oli just lähdössä Kirgisiaan suuren seikkailun odotuksin. Mäkin odotin, että nyt on tulossa eksoottisin matka ikinä. Lentokoneessa ihmisillä perinnehatut päässä ja heppabuutsit jalassa. Kaupungille wild East –meininki, rötyistä ja joka kulman takana joku aseen kanssa.
Ei. Pimeälle kentälle laskeuduttiin. Täysi hiljaisuus. Passintarkastuksessa ei sanaakaan. Ja siellä mä olin. Siistiä, hienoja autoja, suora moottoritie. Kauppoja, kahviloita. Vihreää ja nättiä.
Tykkäsin heti Bishkekistä! Elintaso ja elämänlaatu on just kohdallaan. Kaikkea löytyy. Mp3-soittimet ja tabletit, Mangot ja H&M:t + Vuittonit ja niiden kiinalaiset kopiot. Kodeissa voi olla vähän askeettisempaa, mutta parempi vaan. Miksi sinne pitäis kaikenlaista kerätä ja verhon väristä stressata? Älä korjaa sitä, mikä toimii. Sähköt menee silloin tällöin. Lämmintä vettä ei ole ainakaan kesällä. Kun rappukäytävään vaihdettiin lamppu, joku vei sen seuraavana päivänä. Mitä sitten? Löytää sitä kotiinsa vähän hämärämmässäkin.
Sanoin yhdelle kirgisialaiselle, että Kirgisia on mulle eksoottisempi matkakohde kuin Intia. Jonnekin Goalle voi ottaa pakettimatkan kuka vaan. Mutta toisaalta kyllä elämänmeno on Intiassa ihan täysin erilaista kuin meillä. Bishkekissä aika samanlaista.
Tai hauskempaa. Hyvää ruokaa saa mistä vaan ja milloin vaan. Kahvilasta ei koskaan ole paria sataa metriä kauempana. Narodnij-ruokakauppa 24h on joka kulmassa. Baarissa esitetään jazz-versioita sotalauluista tai pidetään tosissaan tietovisaa joukkueille. Kadulla on karaoke-laitteet ja rullaluistimien vuokraukset.
Mietin, että oon varmaan ollut edellisessä elämässäni kirgisialainen: ihmiset on musta niin kivannäköisiä – aasialaisen ja eurooppalaisen välimaastosta. Hillittyjä ja hiljaisia. Kukaan ei tuijota. Metallikeikalla bändi kielsi aplodit. Ja sitten ripaus fiineilyä. Tytöille tuodaan aina oluttuopin kanssa pillit, korot saa olla yhtä korkeat kuin hame pitkä. Ja tietysti hevosia maa täynnä.
Sitten yritin olla kriittinen. Kai mä nyt tykkään, kun oon lomalla, on lämmintä ja saan olla Stevenin kanssa. Sapatti vetelee viimeisiään, ja mun ei tarvitse tässä todellisuudessa oikeasti elää. Harva maksaa veroja, valtio ei saa edes katukylttejä ilman firmojen sponsorirahaa pystyyn. Jos tulee syöpä, pitäis jollain rahalla raijata itsensä Kazakstaniin hoidettavaksi. Asuntolainan korko on 25 prosenttia.
Joidenkin mielestä suurin osa kirgisialaisia on maalaisjuntteja (mörk). Lähdetään Talasiin selvittämään.
Yks bisnesidea on sellainen, että esim. saksalaiset voivat lähettää ongelmanuorensa Kirgisiaan saamaan vähän perspektiiviä. Huumehörhöt ja muut kriminaalit maaseudun rauhaan. Varmaan just Talasiin.
Bishkekistä kiemurtelee Talasiin yksi tie. Vuorten yli ja välistä. Lampaita ja lehmiä. Onnellisia lehmiä. Ja ekat kunnon hevoslaumat, joita paikallinen cowboy ohjasi jonnekin. Lumisade.
Perillä ei sen enempää. Kertoo ehkä jotakin, että maamerkki on Telekom-firman pikkuinen konttori. Kaks katua ristissä ja kahviloita sama määrä. Valittiin se, joka ei ollut halal-paikka. Sama menu niissä oli – pitsaa tillillä. Oluet haettiin jostain kiskasta sitä mukaa, kun niitä tilattiin. Aika äkkiä tulee pimeä eikä kuulu kuin koirien haukunta eri puolilta kylää. Käytiin tsekkaamassa kirgisialaisten kantaisän ja idolin, Manasin, ihastelupaikka ja jatkettiin taksilla Kazakstaniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti