keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Santi, santi - vai sardi?


En ole koskaan ymmärtänyt, että joku jaksaisi katsoa itse kuvattuja lomavideoita. Ensimmäisen viiden päivän kokemuksella, sille olisi kerrankin ollut käyttöä. Tekisi mieli kuvata kaikki, kertoa kaikki, muistaa kaikki. Vauhti on kova. Kaikkea tapahtuu ja mun pitää vaan sanoa kyllä tai ei. Päätöksentekoon on aikaa noin nanosekunti. Intialaisten mukaan ihan ”santi, santi” – rauhassa vaan.

Systeemi on se, että Delhin kaduilla pyörii tyyppejä, jotka nappaavat turisteja ja vievät niitä omien tuttujensa turistibyroihin ja kauppoihin tai mihin tahansa, ja käyvät jälkikäteen pyytämässä liikkeeltä rahaa. (Pikkupaikkakunnilla ehkä yksityisyrittäjyyttä.) Hienoisena sivujuonteena voi olla ”voi, kun olet kaunis, voitko antaa pusun, haluatko hierontaa, mennäänkö leffaan ja I love you” -tyyppinen läppä. Kaikki tuntevat kaikki ja tietävät kyllä missä olen ja mitä teen. Huivit kaulaan ja matkaohjelma käteen!

Tiedän, koska tämä on tapahtunut noin 10 kertaa ja melkein jokainen näistä tyypeistä kehotti varomaan ko. kuviota. ”I’m your friend.”, ”When they see you, they see money.”, ”You heard about the rape, it’s not safe alone.”

Ok, ihan hauskaa! Miten muuten pääsisin näin helposti mihinkään? Eikö ole hyvä, kun on seuraa?  Aina oppii: miten hoitavat tilanteet, mitä sanovat hindiksi, mitä mieltä ovat mistäkin.



Ensimmäinen kundi hyökkäsi, kun astuin tuloiltana hotellista Pahar Ganjin basaarikadun hulinaan. Olin päättänyt mennä turistien pääpaikalle Connaught Placelle. ”Hello, hello. Where are you from?”, kipitti vierellä. Hän neuvoo mistä saan kartan, hätisti myyjiä ja rikshoja pois, ohjasi tien yli. Aamun kokemuksista huolimatta yhteen turistibyrooseen. ”Pieni hetki, johtaja tulee kohta.” Siinä sitten hämmästeltiin, että miten olen voinut olla Delhissä viikon! (pisin mahdollinen kokemus, jonka ajattelin menevän läpi) Juotiin masalateetä. Office täynnä jotain kundeja, ei muita asiakkaita. Jostain piti aloittaa. Päädyin varaamaan Old Delhi -kierroksen. Hinta 900 Rs (1 e = 70 Rs) eli 6,30 e. Mikä ettei?

Opaskundi nappasi meille autorikshan, hän maksaa. Vei meidät ruokapaikkaan, kertoi mielipiteensä homoista, karmasta ja ganjasta, tyttöystävistään ja vaimostaan (veljen ex-vaimo) ja palautti hotellin kulmille.



Seuraavana aamuna klo 9.30 ulos pätsäilemään. ”Autosi tulee kohta”, sanoi joku. Ja niin se tulikin. Hyppäsin kyytiin ja Old Delhiin mentiin. Gandhi sitä, Gandhi tätä. Temppeli, moskeija, sitä ja tätä. Ota kengät pois. Sardi, kylmä! Kiinnostavinta olivat maaoravat, joka puolella loikoilevat koirat, vartijat ja muut turistit - jotka myös kuvasivat maaoravia. Ehkä se swastika ensimmäisellä kerralla vähän hätkähdytti. Ja Gandhin taloa näyttänyt vanha ukko oli symppis. Truth is God. Red fortista jäi mieleen siellä käydyt norsujen ja leijonien väliset taistelut ja hinnoittelupolitiikka.












Madam taas takapenkille ja kohti basaaria. Pyörärikshan kyytiin ja uusi hinta. Otti päähän, mutta ei kauaa. Aivan uskomatonta!  Ensin korut, sitten sarit, häätavarat, kengät… kaikki erikseen. Ihmisiä ja koiria. Masalateetä kiskasta, pikkurappusia ylös maustetukkuun. Ihmisiä pyykkäämässä, chilejä pusseissa.  Sähkötöissä ihmeteltävää. Rikshakuski kertoi asuvansa 40 km päässä ja työskentelevänsä renkinä kuusi tuntia joka ikinen päivä. Sitten kauppaan. Laittoivat valot päälle, istuttivat tuoliin ja toivat masalateetä. ”Nobody’s pressuring you. You decide.” Nainen kietoi sarin mun päälle ja esitteli eri pashminalaadut. 

Huh huijaa!









Mutta byrooseen piti mennä päivän päätteeksi. Erilaisia matkavaihtoehtoja loppulomalle; Rajasthan näin, etelä-Intia noin. Ahaa, joo, mä mietin. Mutta voin ottaa huomiselle South Delhi -kierroksen.

Illallisseuraksi lyöttäytyi joku kundi. En olis ikinä osannut mennä pienestä porttigongista kattoterassille. Kashmirista kotoisin, töissä 12-vuotiaasta asti, puhui täydellistä englantia. Keskusteltiin Euroopan taloustilanteesta ja Intian eri osien erityispiirteistä. Sen pointtina oli myydä mulle Kashmirin matka – hevosia, uskomattomia maisemia, naiset perinneasuissa, kokkausta avotulella. Kävin kuuntelemassa myyntipuheet ja katsomassa valokuvat.



Uuden Delhin nähtävyyksistä jäi mieleen, että helposti ollaan käsi ojossa. Yksi luettelee mikä kuva tai nukke on mikäkin jumala, toinen antaa paperiesitteen. Ihan sitten vaan, jos haluaa lahjoittaa jotakin. Ja pirun kylmä, kun pitää ottaa ne kengätkin pois. Intialaiset oppaat pölöttivät pariskunnille ja perheille japania, venäjää, italiaa, mitä vaan. Presidentin palatsilla poliisit antoivat tulla ja kuvata, mutta sakottivat sitten lopuksi. India Gate oli rehellisesti suljettu. Syynä tuleva Republic Day. 

Deli Haat -kauppakeskus oli hieno. Yksittäisten yrittäjien osastoja, ompelevat valitsemastasi kankaasta mitä tahansa kahdessa tunnissa, istuvat patjoilla pashminahyllyjen edessä ja levittävät kymmenittäin huiveja silmien eteen. Masalateetä. Matot aivan käsittämättömän upeita. Hinta (sis. postikulut) olisi Suomessa kymmenkertainen. Ja kun kyseessä on ”government’s shop”, niin hinnoista ei (samalla lailla) tingitä (tarvitse tinkiä).





Autonkuljettajastani löytyi myös uusia puolia. Ajaa hän kyllä osasi, muttei lukea. Laskuoppi kiinnosti. ”Paljonko se sun Rajasthanin matka maksaisi? Saisit sen halvemmalla suoraan minulta. Paljonko saat palkkaa?” Intian sim-kortin järjesti mulle serkkunsa putiikista. Kuvan ottivat kännykällä, kun ei ollut passikuvaa mukana.

Byrooseen taas. Aivan uskomattoman paketin he järjestäisivät. Oma kuski, hotellit, kamelisafarit, norsut, juna etelään ja lento takaisin. Parin viikon hyysäyksellä olisi hintaa noin 1000 euroa. Mutta, kun en tullut pakettimatkalle. En halua olla yksin autossa. ”Jos tarvitset apua, niin pidän sinusta huolta kuin ihminen”, tekstasi johtaja. Ja näin tehtiin. Sanoin valitsevani seikkailun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti