Niin kuuma, että kuulo menee

Ajattelin olevani erilainen, kun skippaan Goan (ja Taj Mahlin) ja meen Gokarnaan. Pikkukaupunki, neljä rantaa, jotenkin pyhä paikka. Epäilytti vähän. Rough guideen ei voi enää luottaa. Netistä ei meinannut löytyä mitään hotellia, jonka olis pystynyt varaamaan. Juna saapuisi Gokarnaan klo 03. Yhteen paikkaan soitin, mutta jälkikäteen luin arvosteluja, että se on hirvein mahdollinen torakkamurju. Ei. Lähtöaamuna soitin toiseen paikkaan. Ihana nainen. Lupasi odottaa saapumistani.

Junassa selvisi, että Gokarna on just se, minne kaikkien kuuluukin mennä. Kaveriaan saattamassa ollut portugalilaiskundi arveli, että jään sinne loppulomakseni. Viereen pakkasi myös kaksi ranskalaista, joilla oli sama määränpää. Miten voi olla, että kaikki turistit on samassa läjässä? Ei se niin ihmeellistä ole, turistikiintiö. Mutta miten voi olla, että kaikki matkakaverini asuivat asuntovaunuissa Ranskassa? Se portugalilaismimmikin. Olinkin erilainen, koska mulla on periaatteessa päivätyö, ikä alkaa kolmosella enkä tiennyt nousevaa merkkiäni.

13 tuntia myöhemmin, tunti aikataulusta myöhässä erosimme. Portugalilainen jatkoi vielä parin tunnin päähän ekotilalle töihin, muista sain taksiseuraa. Asemalta löytyi vielä yksi ranskalainen lisää. Rinkat taksin katolle. Pojat päättivät mennä riippumattoineen biitsille aamua odottamaan, tätimatkalainen guest houseensa. 

Taksikuski jätti keskustaan: “It’s a two minute walk.” No ei ollut. Miten se ei tiennyt? Ja voinut sanoa, ettei tiedä?? Gokarnassa on periaatteessa kaksi katua: Main road ja Car street. Ihmeen vaikeaa. Tuli nähtyä koko kylä siinä aamuyöstä. Ihmiset kyllä neuvoivat - mutta ihan väärin. Taas piti soittaa. Naisen (Anu) ihanuus piti. Sai neuvottua mut perille ja punkkaan.

Jes. Aamulla biitsille. Ensin kaupungin ranta. Hirveä roskaläjä. Intialaisia ei haittaa, mutta ei siihen kukaan muu jää. Parin kilometrin päässä Kundlee-biitsi, matkalla munkkeja aamupesulla, apinoita riekkumassa, kuuma.

Ihanan väljää ja rauhallista. Vesi ehkä +30. Pari lasta kävi kauppaamassa kaulakoruja. Melko kornia: “Hey beautiful girl. You have pretty eyes.” Ja pienempi “Eyes, ice cream good. Chocolate not so good”, osoittaen omaa ihoaan. Yksi vanhempi string-mies asettui ihan viereen. Siirryin muualle.

Muuten pukeutumiskoodi oli rastat, mielellään tötteröllä pään päällä, laiha kroppa ja kietaisuhame – niin kuin pyyhe saunan jälkeen. Stringejä parempi.

Odotin etelän ruokia. Jotakin erilaista! Tähän asti ruoat olivat olleet ihan samoja Aloo gobeja ja Shahi paneereja kuin Suomessakin. No, en voinut vastustaa avocadoleipää. Sitruuna-minttujuomia piti tilata kaksi. Aamiaiseksi varsinkaan ei jaksa intialaista ruokaa syödä. Otin Suomi-kahvilassa mysliä.

 

Aamiainen Delhissä

Seuraavana päivänä Om-ranta testaukseen. Matka tuntui aivan käsittämättömän pitkältä. Jalat olivat palaneet edellisenä päivänä koppuroiksi. Ehdin nähdä, että rannalla oli aika paljon intialaisia hihkumassa, join mehun ja lähdin takaisin. Kuolen kohta. En, mutta kuulo meni – molemmat korvat lukossa. Sukelsin kuumuudessa eteenpäin. Onneksi tuli riksha. Paras keksintö ikinä! Majapaikkaan ja päiväunille!

Tuntui, että Gokarna on aika tavallinen biitsikohde. Turisteja Intia-vaatteissaan, rättejä ja koriste-esineitä kadut pullollaan. Vai eikö sitä enää näe, kun syö saksalaisen kanssa makaronia illalliseksi? Pyhiinvaeltajat paljain jaloin temppeliin jonottamassa, munkit oransseissa kaavuissaan, lehmä tonkimassa roskia. Yhdeksältä joka puolella on hiljaista. Ihana mennä nukkumaan, kun kuuluu vain heinäsirkkojen siritys, yksittäinen koiran haukku tai ammuu.