Georgia päästä päähän

Georgian puolelle tullessa huomaa ensimmäisenä eron poliisiasemissa. Kaikki ovat kiiltävän uusia. Pari vuotta sitten koko poliisivoimat erotettiin, palkat - ja näemmä - toimistot pistettiin kuntoon ja riveihin otettiin vain korruptoimattomia tyyppejä.

Siinä Shaakasvilin saavutuksia.

Paljon muuta hyvää ei ole - ainakaan Tbilisin hostellimama-Dodon mukaan. Palopuhe kuultiin heti kärkeen. Joka puolella kyllä rakennetaan, mutta kellään ei kuulemma ole töitä. Tunnelma on jotenkin macho. Ja kansallismuseossa oli sitä perkelettä; varsinaista historiaa ei esitelty, vain neuvostoaika nimikkeellä ”Soviet occupation”.

Kerjäläisiä on siellä täällä. Ärsyttäviä liigoja. Naiset roikottavat pienimpiä lapsia sylissään, isommat tulevat itse nykimään hihasta. Eniten ottaa päähän millaista ihmiskuvaa opettavat;  ”Money, money, money”.

Ruoka on hyvää. Khachapurin kotimaa. Ja khinkalin (täytetty pastatötterö), lobion (papumössö) ja lobianin (papu khachapuri) - korianteria vähän kaikessa kuten Armeniassakin. Hinnat Venäjän ja Armenian väliltä. Annoskoot jättiläismäiset.

Ajoimme David Garajiin George Bushin lahjoittamaa tietä pitkin. Luostari. Mutta maisemat luokiteltu puoliautiomaaksi, kilometrin päässä Azerbaidzanin raja ja matkalla omituinen puoliautio kaupunki. Toisissa taloissa perheitä, suurimmassa osassa pelkät rauniot varjopaikkoina lehmille ja vuohille.

Toiseen laitaan Georgiaa otimme yöjunan. Batumi, Turkin rajalla, Mustanmeren rannalla - ehkä se pitää itse nähdä. Tulee Dubai mieleen (en ole käynyt) tai kuulemma Vietnam. Ja rantahuviloita katsoessa vähän myös Los Angelesin Santa Barbara. Viimeisen päälle puleeratut Sheratonit ja Radissonit, suihkulähde-show musiikin tahtiin, omituinen hääkappeli, leikatut pensaat ja kivinen rantaviiva. Kaupunki on näemmä päättänyt remontoida katu kadulta rantabulevardista alkaen niin, ettei heti tarvitse uudestaan. Näkee selvästi missä ovat menossa. Adjarian autonomisen tasavallan muuta menestystä näytettiin isolta screeniltä.

Olimme Batumissa ennen varsinaista sesonkia. Yllättävän paljon amerikkalaisia. Ja vähän venäläisiä. Joku puolalaisporukka oli; tarjosivat koko ravintolalle kannulliset georgialaista viiniä fudiksen avausmatsin kunniaksi (alkupelistä) ja kiinnittivät meihin sen myötä rintanapit, joissa oli Puolan ja Georgian liput.

Batumista minibussilla Goriin. Kapea ja mutkainen tie. Pääsääntöisesti kolme autoa rinnakkain - ihan koko ajan pitää olla ohittamassa. Ja tööttäämässä torvella milloin mitäkin asiaa; varo olen tulossa, terve kaveri, tarvitsetteko kyytiä. Lehmiä siellä täällä välissä. Tuli mieleen, että olisi voinut sytyttää Sevan-järvellä kynttilän myös saksalaisperheelle.

Gorin vetonaula on Stalin-museo. Vähän eri meininki kuin kansallismuseossa. Kaupungin oma poika joka tapauksessa.

Steppailua Stalin Avenuella 40 asteen helteessä, yö neuvostoajan ”Soviet monster” -hotellissa. Kakkua aamiaiseksi, maailman ystävällisimmät tarjoilijat ja makeat kirsikat. Lähellä Etelä-Ossetia ja sotatila. Kaupungilla nuoria miehiä ilman käsiä ja jalkoja, paljon peliluolia, hylättyjä junavaunuja.