Turistina

Intiaan verrattuna Kiinassa toimii kaikki. Venäjään verrattuna Kiinassa tuntuu turvalliselta. Suomeen ei voi verrata millään tapaa, kun Kiinan mittareilla aavekaupungissakin on tuplamäärä ihmisiä kuin Helsingissä. Kiinalaisen kundin sanoin: Pietari oli kiva pikkukaupunki. Peking on ku Lontoo, Xian New York ja Xining Istanbul. Näin mä äkkiseltään summaisin.

Tosi miellyttävää, kun ihmiset on niin rehellisiä, ei tarvii pähkäillä tippiä eikä tinkiä, ei ole kerjäläisiä eikä kai hirveesti varkaitakaan. Kuten jo sanoinkin niin aika rauhassa sais varmasti olla, vaikka reissais naisena yksin. Siistiä ja puhdasta, hotellit hyviä.

Vaikeutena on kieli. Turistipaikoissa puhutaan englantia, mutta muuten ei välttämättä sanaakaan. Kiinaa ei oo suunniteltu länsimaisille turisteille. Me ollaan turisteina ihan pikkuosa siitä mitä oman maan kansalaiset siellä reissaa. Mitään body languagea ei tunnuta juurikaan käyttävän. Ja kiinalaiset näyttää numerotkin ihan omalla tavallaan. Me selvittiin kuitenkin Stevenin taidoilla ja muut matkaajat osas käyttää iPhonen käännöstoimintoa.

Junat on täynnä, vaikka ratoja ja junia on rakennettu hirveellä vauhdilla lisää. Onneks varattiin Zhenyenissä loppumatka, ettei myöhästytä lennolta. Screeniä katottiin – 20 tai 30 junaa päivässä, ei yhtäkään paikkaa. Onneks jotenkin päästiin, ku keksittiin, et notkutaan yks yö Shanghaissa. Teknisesti lahjakkaammat ehkä tsekkaa Trainsonline-sivustoa jatkuvasti.

Bussien kanssa oli aina se ongelma, että matka kesti poikkeuksetta monta tuntia odotettua kauemmin, kun lähtökaupungissa kerättiin kaikki mahdolliset kuljetuslaatikot mukaan. Ja sit saavuttiin johonkin, ei mitään hajua mihin. Xiningissä etsittiin hotellia kaatosateessa ja ilman karttaa – ja plussana Stevenin rinkka kalalitkussa (ne hiton kuljetuslaatikot). Guiyangissa bussi jätti varmaan kolmenkymmenen kilometrin päähän. Ihmeen kaupalla Steven hoiti meidät paikallisbussiin, mutta lisäsin sitten haasteen tasoa deletoimalla vahingossa hotellin tiedot kännykästä. Vedin ihan ulkomuistista, että oli se 81, eiks noi vois olla hotellihuoneiden hintoja. Ja sen hotlan värit oli vihreet.

Logojen tutkiminen auttoi myös Pekingissä, kun taksi ei vaan löytänyt osoitetta, vaikka kyseli ties keltä kadun miehiltä. Näin kaukaa, että tuolla on chili (se oli oikeesti lehti). Siellähän se meidän hotelli oli.

Jossain paikoissa ei nähty ketään muita valkonaamoja. Ja ihan hyviä turistityyppejä siellä oli. Nuoret irlantilaiset, jotka reissas puol vuotta Aasiassa. Ne osas sanoa yen (suola). Ihan uskomattomat belgialaiset, jotka veti käsittämätöntä vauhtia välittämättä mistään mukavuuksista tai rahasta. Ihan sama otetaanko seisomapaikat kymmenen tunnin junamatkalle vai yksityinen taksi. Ja iäkäs ranskalaispariskunta, reput selässä ja vaaleat puuvillahousut jalassa. Sellanen mä haluan kans olla.

Liange pijou

Nähtävyydet

Me ei yleensä juosta kauheesti nähtävyyksien perässä. Mua pelottaa, et petyn kuitenkin. Katon jotain kaiverrusta tai vaasia ja oon vaan, et joo kiva. Kiinan muurillekin olis pitänyt reissata koko viimeinen matkapäivä. Mitä jos oon vaan, et joo, iso on? Näyttääkö se paremmalta ku kuvissa, ymmärränkö jotakin enemmän?

Mut pandat oli pakko nähdä! Hieno paikka, viimesen päälle. Lähdettiin aamulla aikaisin, et ehdittäis ruokinta-aikaan. Ehdittiin ja siellä oli ihan hyvin tilaa. Ihan ku se ruokinta-aika olis salaisuus. Mitä niistä voi sanoa? Söpöjä ku mitkä, tosi paljon, eri ikäisiä, todellakin näki. Jotenkin ihmismäisesti ne istu takapuolellaan, korvat pystyssä ja rouskutti bambua. Ihme symbioosi ihmisen kanssa. Miten ne on ikinä pärjänny ilman, ku syövät yhtä ruokaa, käyttävät sen energiasta ihan naurettavan vähän (muistaakseni 12 %), eivät millään jaksais lisääntyä ja jos lisääntyvät, niin max sitten yhtä poikasta jaksavat hoitaa? Mutta ihan ehdottomasti kannattaa mennä heitä katsomaan!

Lisäks vaikka mitä buddhalais- ja taolaisluostareita (jännempiä ku kirkot). Tiananmen aukio (iso on) ja Kesäpalatsi Pekingissä. Kivoja paikkoja – hiton kuuma. Kuten myöskin Nanjingissa maailman pisimmällä sillalla, Chongqingin skylinea tarkastellessa ja Changshassa Maon jättipään vieressä.

Muinainen kirjasto.

Nykyinen moskeija.

Shanghai oli yölläkin ku sauna heti, ku poistu bundilta.

Fenghuang ja Zhenuyen, ja myös pienet tiibetiläiskylät (joissa on hiton kylmä!) on ittessään jo nähtävyyksiä (ja niinpä sit pitäis maksaa ihan kortteleittain, pyh). Eniten tykkäsin kattoa niiden tiibetiläisnaisten asuja ja miesten cowboy-hattuja ja ”rosvohuiveja” naamalla, ja kuin ne karautti hiukset hulmuten koko perhe moottoripyörän päällä.

Vikana päivänä mentiin Pekingissä alue 798:aa kattomaan. Ihan mielenkiintoista oli kattoa paikallisia nuoria taiteilijoita tatuoinneissaan ja koruissaan, joita ei muilla nähnyt. Ja ihmisiä, jotka maksoi steam punk –näyttelyn lipuista varmaan monen tyypin kuukausipalkan verran. Joskus se alue on kai ollut ihan taiteilijoiden tyhjästä kehittelemä, nyt ehkä siistitympi, valvotumpi, kaupallisempi versio. Jollain kai niiden pitää elää, että voi tehdä kantaaottavampaakin taidetta.

Nanjingissa käytiin ”museossa”, jossa kerrottiin japanilaisten suorittamasta massamurhauksesta ko. kaupungissa. Se oli kokonainen alue, monta rakennusta, laajasti ja suoraan kerrotuna, ei mitenkään tylsän puolueettomasti. Japanilaiset hirviöt kidutti, raiskasi, tappoi, keksi pelejä, tuhosi. Näin ja näin. Tässä kuvat. En suosittele ihan herkimmille. Hirveä tragedia, ja harmitti kaiken sen vanhan kulttuurin hävittäminen.

Historiaa riittää. Ja nykyisyyttä. Ihan käsittämätöntä katsoa, et jaa tässä kaupungissa on asunut kolme miljoonaa ihmistä kaks tuhatta vuotta sitten ja tällai ne oli kaiken suunnitellut. Ja se rakentamisen vauhti ja määrä. Yritin kuvata junista ja busseista, kun ne kivimassat hyökkäs päälle. Kiinalaiset päättää, et tohon tulee kaupunki, rakentaa pari-kolkyt-nelkyt kerrostaloa, tehtaan ja junaradan. Sit tarvii vaan muuttaa ihmiset sinne.

Ruoka

Ruoka oli ihan parasta ja joka päivän kohokohta. Ajattelin, et syön loppuelämäni puikoilla, ku olin paikallisia tuijottamalla oppinut ottamaan niillä pienet pähkinät ja liukkaat endiivit.

Itse ruoka ja se meininki.

Ekana ne tuo roskiksen, pöytään tai lattialle. Siihen voi kuoria muovin muoviastioiden ympäriltä. Tai heittää hot pot –tikut. Mut jos ei oo roskista – ja muutenkin – niin kiinalaiset heittää ylimääräiset roippeet lattialle. Mitä se haittaa? Tarjoilijat moppaa lopuks.

Ja mitä sekään haittaa, jos tuo omat ruoat mukanaan ja tilaa vaan juomat – tai toisinpäin? Ja jos on lapsineen syömässä ja vieressä on joku kymmenen hengen ukkoporukka mölyämässä ja ryypiskelemässä? Ei yhtäkään paheksuvaa tuhahdusta.

Eka dinneri. Keitot ei oo mistään kotosin, mut muu oli ihanaa.

Pinaatti-pähkinä-valkosipuli!

Hutong-kantis.

Sikspä mekin voitiin vaan reippaasti mennä ja yrittää sumplia, et miten täällä toimitaan.

Yleensä valittiin paikkoja, joissa on valokuvamenut. Helpompi siitä valita, et toi on selvästikin kokonainen sammakko, et ei sitä. Tai katukeittiössä tunnistaa mikä on vihannes. Jossei, niin sit Steven joutuu selvittämään, et tämä toinen ei syö sitä eikä tätä ja minä itse en sitä ja tätä, et tuokaa sen pohjalta jotakin. Kertaakaan en joutunut näyttämään lappua, johon mun ruokavalio oli kiinaksi kirjoitettu.

Koko ajan syödään.

Zhenyenin tofu oli hyvää!

Essut ja kaikki. Mut ei sentään servettiä otsalla, kuten naapureilla.

Pekingin pinaatti-pähkinä-valkosipuli-juttua oli pakko päästä syömään uudestaan!
Stiivi pääs myös mainoskuvaan olympia-kokiksen kanssa.

Nanjingin parempi safka. Huonompi oli jotain lihajutskaa, jonka päällä leijaili kalan nahkaa.

Mä muistan nää kaikki ruoat..

Hot pot oli ehkä parasta ja hauskinta. Joissain paikoissa on jääkaapit, joista ladotaan varrastikkuja koriin – ja niitä voi hakea lisää, jos siltä tuntuu. Pöydässä on porisevat padat, tikut sinne ja sit lautaselle. Tikku roskiin ja siitä lopuks lasketaan, et montaks söitte, tää on hinta.

Meidän ja kiinalaisten ero oli mm. se, että me tilattiin melkein aina riisiä, ne ei juuri koskaan. Ne tilas hirveesti ja otti loput mukaan. Me tilattiin vähän ja syötiin kaikki. Yritin kyllä sotkea riittävästi, etten näyttäis liian tarkalta.

Ja me oltiin tietty kahdestaan, kiinalaiset oli yleensä isolla porukalla. Istui pikku jakkaroillaan ja touhus. Me haettiin katsekontaktia tarjoilijaan, kiinalaiset vaan huus, että fuyen!

Ällöttävää oli vain ja ainoastaan se kananjalkojen syöminen. Siis sen, missä on kynnet ja muut. Yks nainen niitä napsutteli menemään luotijunassa. Naks, kynsiosan sylkäsy, Slurps, sluprs, luiden sylkäsy. Toinen tyttö söi vieressä jotain kermaleivoksia ihan rauhassa.

Kerran vaan tulin kipeeks ja oksentelin hotellin kyykkyvessaan (varmaan ainoa kyykkyvessa missään majapaikassa!). Mut se ei johtunut ruoasta vaan ennemminkin syömättömyydestä, kun meidän matkaeväät jollekin kuudentoista tunnin dösämatkalle on ehkä tuc-keksipaketti puoliks.

Juna, perus.

Juna, perus, local

Mitä nää on?

Potilaan kohtalo