perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kukot kiekuu!

Juna. Tuo matkustusväleistä paras. Ekana yönä meidän hytissä oli ihan hauska ostopäällikköpoika. Aamulla tilalle tuli äiti ja vauva. Ei kai ne nyt kauaa oo, kun ei niillä oo hirveesti matkatavaroitakaan.. Eipä ollu kuin 22 tuntia. Välillä oli yli 30 astetta ja noilla kummallakin vatsatauti. Muuten ihan ok matka. Paljon vesipuhveleita. Ihmiset vei niitä näemmä kävelylle ja osa heitti vettä päälle, jos oli liian matalaa. Kuulutuksissa kertoivat nähtävyyksistä. Ho Chi Minh eli Saigon. Saigon eli Ho Chi Minh."Good health and happiness!"


Läksiäiskakkuja. Ylemmässä kastikkeena ainetta, joka poistaa (teko)pirteyttä.







Ensivaikutelma oli, että ei mitään häslinkiä! Ihan rauhassa sai asemalta poistua ja talsia joenviertä kohti majapaikkaa. Aamuhumppaa eli jumppaa. Kuuma jo 5.20.

Ennen yhdeksää oltiin jo tavattu herätetty yövahti, vaihdettu huonetta, käyty suihkussa, kävelty keskustaan ja tilattu English breakfast. Mopedien massa oli vaikuttavampi kuin Hanoissa, mutta kävelytiet leveät ja kerran yksi auto jopa pysähtyi meidän edessä! Moni sanoo "hello!".

Näin hienoo!





Meiän koti on sellaset 3-4 kilsaa turistimestoilta - District 3. Eka vähän et kiva. Mut sit oikeastaan, et joo todellakin. Tästä pääsee bussilla, ja illalla myöhäänkin takasin, kun satutaan asumaan lentokenttäbussin reitillä. Usein kävellään, ni tulee jotain liikuntaa.

Ja usein hengataan täällä omalla alueella. Pikkujoen varrella on kivoja terasseja. Meidän kujilla kuuluu vaan kukkojen kiekuminen. Välillä aika tauotta. Oon nimennyt ruumisarkkuliikkeen koiran Turreksi ja pari muuta on Pötkylä ja Hupsu.




Pötkylä ja kukko
Steven tiirailee ruumisarkkuliikkeelle päin.

Ruoka on paljon parempaa kuin Hanoissa! Sen huomas heti. Toisekseen täällä on ihan sikana rottia. Hanoissakin nähtiin pari, mutta täällä niitä voi laskea kotimatkalla. Onneks inhimillistin ne jo alkumatkasta - Mr Rat - ihan söpö. Aina en vaan oo henkisesti varautunut, jos sellanen makaa kuolleena pikkukujalla. Tai jos pari vilistää nenän edessä ja yks kiipeää porttia. Torakoita on myös paljon. Yks vaan oli sisällä.


Tällanen terassi tulee meidän taloon - ja tollanen kissa kans.




Katkisletut - nam!


Backpacker streetillä on ehkä enemmän biletystä kuin Hanoissa. Tosin aika keskenään näyttäis tytöt saavat monessa baarissa istua. Tosi viekottelevasti räpläävät kännyköitään. Lapsia on näkynyt pari kukkia tai jotain myymässä. Samat naamat. Eihän se oo kuin pari katua. Hienommalla turistialueella, oopperan kulmilla, ei myyjiä varmaan ookaan.

Neuvottiin olemaan varovainen, ettei esim. mopedikuski leikkaa ohi ajaessaan laukkua mukaansa. Tiiä sitte. Ihan rauhalliselta on vaikuttanut. En mä nyt muutenkaan asettais laukkuani jonnekin selän taakse hyllylle, niin kuin yks mimmi Hanoissa.




Lulleron kuppila



Lento on varattu. 10.4.2017.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti