Afrikan aikaa - Maailman pisin blogipostaus (8/8)

Päivät 10-11 – Kilimanjaro

Viimeiset päivät vietettiin Kilimanjaron kupeessa. Ensin pyörittiin vain vuoren juurella vesiputouksella, kuunneltiin selostusta eri heimojen tavoista ja mökeistä ja shoppailtiin/vältettiin shoppailua paikallisilla markkinoilla.

Ns. leviä puo

Kuulemma oli mun idea, että kavutaan itse rinnettä vielä lähtöpäivänä. Kieltämättä se oli ohjelmassa luvattu, mutta sanoin vain, että lentävä lähtö on parempi kuin odotella koko päivä mitään tekemättä.

Me kavuttiin 9 kilometriä 1800 metrin korkeudelta noin 2400 metriin. Se on vielä aika iisiä. Huipulla vasta menee sitten hermot, kun happi loppuu ja pitää kiipeillä jossain kivikossa.

Suomalaiset on cooleja. Heittävät kuulemma huipulla vaan hanskat maahan ja alkavat tehdä lumipalloja. Tansanialaiset tekevät työtään. Kantavat päänsä päällä kaiken matkan aikana tarvittavan ruoan, veden, teltat, retkituolit, vaihtovaatteet ja mitä kaikkea sitä länsimainen ihminen tarvitseekaan.

Afrikan aikaa - Maailman pisin blogipostaus (7/8)

Päivä 9 - Matka Machameen

Sitäkin voi miettiä, että ollaanko me ansaittu nämä etuoikeutemme? Ollaanko tehty enemmän töitä, oltu jotenkin enemmän hyödyksi kuin joku tansanialainen, joka kantaa meidän matkabagaaseja päänsä päällä, kun astelemme kuin siirtomaaherrat vanhan plantaasin tiluksille rakennettuihin luksusmökkeihin?

Onko mulla korkeampi moraali kuin salametsästäjällä, kun mietin, että en kyllä niillä palkoilla omaa henkeäni viittis pistää pantiksi? Jemenissä maksavat 50 000 dollaria per norsu, mutta ehkä siinä joitakin kulujakin syntyy ja aika monta ukkoa tarvitaan. Tehokkuuden nimissä jokainen löydetty norsu ammutaan – ettei tule turhaan seurattua torahampaatontakaan uudestaan. Ja jokainen kuollut norsu myrkytetään. Tappaa sitten korppikotkat pois raatoa paljastamasta.

Bensa maksaa euron litra. BKT:hen suhteutettuna se olis niinku 100 euroa meillä. Koulupuku maksaa 10 euroa. Tyttöjä ei ilmeisesti paljon enää yläasteella näy. Aurinkoenergiaa kyllä löytyy. Ja mineraaleja, muttei ”niin paljoa, että USA:lla olisi ollut kiinnostusta alkaa tuomaan maahan demokratiaa”.

Uskontoa on tuotu ja kaikki vähänkään merkittävämpi omaisuus onkin näiden ihmisten jälkeläisten hallussa nykyään. Tai intialaisen pohatan.

Minkä sille voi? Meidän opas tuo aina Suomesta vanhoja kännyköitä tullessaan ja halpoja kiikareita Clas Ohlsonilta.

Afrikan aikaa - Maailman pisin blogipostaus (6/8)

Päivä 8 - Ngorongoron kraatteri

Ngorongoron kraatterissa (15*20 km) on niin paljon eläimiä, että sitä luulis eläinpuistoksi. Jopa sarvikuonoja löytyy tosi paljon. 24 kappaletta. Joskus oli vain 13.

Ihminenhän niitä tapaa. 60-luvun jälkeen suippohuulisarvikuonojen määrä on pudonnut alle puoleen. Ja tosi kätevää norsujakin tappaa, kun miettii, että eihän siinä sitten meekään taas kuin pari-kolme vuotta, että saavat uuden yksilön tuotettua.

Sarvikuono - 5/5 täynnä!

Musta tuntui niin etuoikeutetulta, että me saatiin ylipäänsä olla katsomassa niitä eläimiä. Opas lauloi välillä virttä: ”Niin kaunis on maa” – se sopi siihen tilanteeseen! Niin kuin joku uskovainen joskus sanoi: ”Maailma on niin ihmeellinen, että tuntuu uskottavammalta, että jumala on sen luonut kuin että se on vaan evoluution myötä itsekseen kehittynyt.”

Meitä on moneks. Joillakin on ihan eri käsitys noista oikeuksista ja etuoikeuksistakin. Amerikkalainen mamma syötti linnuille pullaa, jotta sai hyviä kuvia. Opas, luontoihminen, oli huomauttanut, että lintujen elimistö ei ole moiseen moskaan tottunut ja ne kuolevat sitä syötyään. ”I know my rights”, oli vastaus.

Suomalainen nöyrä asenne on paljon parempi. Se vanha vitsi, että mietitään norsun nähdessä, että mitähän se ajattelee minusta. Ei kuulemma kovin hyvää. Jos sieltä jeepistä olis ulos astunut, niin melkein mikä tahansa eläin olis tappanut heti. Joku oli kokeillut. Huijannut, että käy muka pissalla ja lähtenyt hiipimään takaisinpäin norsua kohti. Sen pituinen se.

Tansanialaiset ajattelevat, että villieläimet ovat jumalan karjaa. Vaikka sitten. Pääasia, että on joku kunnioitus.

Afrikan aikaa - Maailman pisin blogipostaus (5/8)

Päivä 7 - Ngorongoro

Meiningistä safarilla sen verran, että meno on aika luksusta. Esim. telttaleirilläkin oli yhtä monta palvelijaa kuin meitäkin, kemiallinen vessa, lämmin suihku, maailman parhaat ruoat ja aurinkopaneeleilla toimiva kännyköiden ja kameroiden latauspiste. Pyykkinsä sai sielläkin maksusta pesettää. Ok, ”tuetaan paikallisia palveluja”, vaikka itse en käsitä, että jonkun piti saada housut puhtaaksi jo noin yhden yön reissaamisen jälkeen Ndutussa, jonne pitää kuskata kaikki vesikin ihan kantamalla ja kehotetaan vetämään vessakin vain harkinnan mukaan.

Gepardi

Keski-ikä on retkellä 50+ - mutta ei siinä mitään, mä uskon ET-lehden väittämään, että näiden tyyppien elämät on kiinnostavampia kuin joidenkin untuvikkojen. On erottu ja rintasyövät sairastettu, lapsia haudattu ja työuria veivattu. Ihania luontoihmisiä. Yksi huutaa vähän väliä, että stop, kun jossain näkyy helmikana tai keltakurkkufrankoliini. Lintujen bongaus ja valokuvaus oli vähintään yhtä tärkeää kuin leijonalauman.

Suht rauhassa saatiin lintuja tarkkailla. Mutta kun jossain on nähty gepardi, niin paikalle tulee heti noin 14 jeeppiä. Kuskit juttelevat keskenään. Ne on nähnyt eläimiä ennenkin. ”TIA, this is Africa.”

Ohjelma oli tällaiselle ”nuorellekin” melko hektinen. Aamusta iltaan ajettiin jeepeillä ja katseltiin luontoa ja eläimiä. Lounaat vedettiin monesti eväslaatikoista. Illallisen jälkeen mentiin heti nukkumaan. Herätys kello 1 ja lähtö kello 2 – meidän ajanlaskulla klo 7 ja 8.