Elämäni toistaiseksi pisin junamatka

Lähtö Moskovasta lauantaina klo 13.30, saapuminen Donin Rostoviin sunnuntaina 9.16, vajaa 20 tuntia junassa. Ihan mukavaa.

Meillä oli paikat ”kupesta”. Neljä sänkyä kuten laivan hytissä, leveys noin 180 cm ja pituus 200 cm. Ei kannata olla paksu tai pyöriä unissaan. Kupe on vähän parempi luokka. Platskart-vaunuissa ei ole erillisiä koppeja vaan kaikki sängyt on samassa tilassa ja pitkän käytävän varrella vielä sängyt päällekkäin. On olemassa myös ykkösluokka, jossa on vain kaksi sänkyä per koppi, mutta ”tavallisesti venäläinen matkustaa bussilla”, kertoi hostellin tyttö Pietarissa. 

Alkumatkasta alakertalaisten paikoilla.

Pidin kupe-luokkaa jotenkin epäilyttävänä, kun venäjän kielen opettajani aikanaan systeemiä selosti. Vieraiden ihmisten kanssa samassa hytissä. Ja sitä, että lipunmyyjien ”teknisten taukojen” kellonajat on merkitty kunkin lipunmyyntitiskin yhteyteen ja niistä pitää arvioida ehtiikö edetä jonossa kassalle asti ennen taukoa. Kumpikin systeemi on ihan perusteltu ja toimiva.

Ainoa ”vika” oli, että vaunussa oli kuuma. Kun ulkona on yli 20 astetta, vaunussa on enemmän. Kuumuutta kesti kuitenkin vain ensimmäiset kuusi tuntia, eikä siitäkään oikeastaan ollut muuta haittaa kuin se, että nukahdin viidessä minuutissa. Välillä piti herätä vilvoittelemaan käytävällä auki olevan ikkunan ääreen. Luontoa, kyliä, taloja. Steven pystyi tekemään pari tuntia läppärillä töitä, kunnes akku loppui ja lataaminen ei onnistunut; ”pistorasia ei sovellu matkapuhelimille”, eikä sopinut tietokoneillekaan. Pääasiassa ihmiset lukivat, nukkuivat ja nuokkuivat. Muutama joi votkaa, mutta ilman mitään häiriötä.

Junavaunussa hääräsi ”desornaja”, jolta saa kahvia, teetä, vettä yms. Junassa oli myös ravintolavaunu - käytiin tutustumismielessä ja todettiin se melko kliiniseksi venäläistä pöytiintarjoilua ja laajaa ruokavalikoimaa lukuun ottamatta. Paras tarjoilu on asemilla. Juna pysähtyi noin 3 tunnin välein jopa puoleksi tunniksi ja myyjät tulevat kasseineen ja kärryineen laiturille; perusvarustuksena piirakoita, kaljaa ja jäätelöä. Lisäksi voi olla perunoita, punajuuria, suolakurkkuja, paistettua kalaa, lihaa, kotletteja, mitä milloinkin. Ja leluja. (??) Meillä oli omat eväät; khachapuria, samsoja, sipsejä, Valion juotavaa jugurttia ja kokista. Tuli melkein kiire syödä ne. 

Tauko

Astuimme Rostovin kuumaan aamuun taskussa Stevenin käsin piirtämä kartta. Juna jatkoi Kislavodskiin, jonne se saapui sunnuntaina klo 20.00.

Aamu Rostovissa.

Neljä kertaa Moskovassa

Kävin Moskovassa ensimmäisen kerran noin vuonna 1989 - Neuvostoliiton aikaan. Olin reilu 10-vuotias ja muistikuvani ovat seuraavat: Hotellin siivoojille tuotiin Suomesta sukkahousuja. Kaupungissa oli harmaata, tuulista ja jotenkin suolaista. Ihmiset puskivat eteenpäin toppatakeissaan. Metron portaat olivat kohtuuttoman pitkät ja pelottavat. Leipäkaupassa jonotettiin moneen kertaan; ensin saatiin kuitti, jonka kanssa mentiin hakemaan leipä, sitten jonotettiin pakkaamaan se ja lopuksi kassalle - jotenkin näin. Muistan, kun seisoimme kaupassa vanhempieni kanssa leipä kädessä ja mietimme mitä pitää tehdä. Osasin pari sanaa venäjää ja pystyin sanomaan äidin kengännumeron ja että haluamme voita.

Työmatkalta noin viiden vuoden takaa jäi päällimmäisenä mieleen poliisisaattue, joka ajoi bussimme edellä ja teki meille tilaa. Liikenne on mahdoton! Suhde virkavaltaan on…erilainen kuin Suomessa. Niinhän se menee.

Viime syksynä vietin pari päivää Moskovassa ja vaikutelmani oli toisenlainen; kaikkialla oli rauhallista ja siistiä, kaupungissa paljon puistoja, asioita oli helppo hoitaa. Tuntui, että Moskovassa on monta pienempää kaupunkia yhdessä; erilaisia alueita, suht matalia rakennuksia. Poliisit hengailivat Kremlin nurkilla tupakilla ja ihmiset olivat vieressä picnicillä, joivat kaljaa ihan rauhassa. Nättiä ja kiinnostavaa - kuin Lontoo.

Nyt. Uusi vaikutelma. Jotenkin hajuton ja mauton. Ei tuntunut kovin venäläiseltä, ei tuntunut oikein kenenkään kaupungilta. Normi H&M:t, KFC:t ja Mäkkärit. Nuoret pukeutuivat pääsääntöisesti kuin Suomessa; ei mitään ihmeellistä, farkut ja tennarit (tarkemmin sanottuna naisilla joko ballerinat tai hirmukorkkarit). Bändit, joiden keikkoja mainostettiin, eivät olleet ihan uusinta uutta; Guns N’ Roses, Queen, Mötley Crüe. Täh?! Sting, Madonna ja varmaan jotakin venäläisiä tms. bändejä, joihin ei osaa kiinnittää huomiota. Ihan oikeesti; tuleeko tästä yli 10 miljoonan asukkaan kaupungista, jonne muuttaa ihmisiä eri puolilta Venäjää ja entistä Neuvostoliittoa, jossa on maailman rikkaimpia miljonäärejä, jossa niin monen pitää taistella selviämisestään, jotakin uutta ja odottamatonta? Luulisi. En tiedä. Mä olin siellä neljä päivää.

Ihmiset lukevat paljon. Ei ole niin kuin Henry Rollins kuvasi amerikkalaisia;”What are you doing with that book? Why do you have it?” Outoa ja epäilyttävää lukea kaikenmaailman tekstejä. Moskovan metrossa puolet porukasta lukee; kirjoja ja e-kirjoja - aika monta vuodessa.

Mutta missä se raha on?

Metrossa mainostettiin kuskien työpaikkoja. Palkka 55 000 - 75 000 ruplaa eli noin 1 500 euroa. Niin; vuodessa. Mitähän ne naiset ansaitsee, jotka istuvat metron rullaportaiden alapäässä ja tuijottavat matkustajia? Kahviloissa, joissa me - ja ne ihan tavallisen näköiset venäläisnuoret - istuskeltiin, olut maksoi noin 120 ruplaa (3 euroa) ja joku lämmin ruoka esim. 350 ruplaa (8-9 euroa). Ei metrokuskin palkoilla. Ne nuoret on niitä ”new Russians”.

Kun sieltä kahvilasta yöhämärissä lähtee, pysähtyy viereen heti autoja; Taksi! Taksi! Ei ihme.

Little Finland

Suomeen törmää Pietarissa joka paikassa. Ensin Fishkassa (FishFabrique), joka on artsy-fartsy rockbaari, roikkui baaritiskillä isoimpana Suomen lippu. Rock Pubissa soi suomalainen musiikki: Lordi ja Nightwish. Aika pehmoa…mitä muuta vastaavaa meiltä löytyy..? Apocalyptica. Lisää Nigtwishia. Sitten Children of Bodom. Epäiltiin jo, että soittavat sitä meidän takia ja Steven kysyi devushkalta miksi soittavat niin paljon suomalaista musaa. No, koska se on kaikkein parasta.

Nevskillä on parikin Stockmannia ja Hullut Päivät. Käytiin kävelemässä Petrosagradskajassa ja Vasilin saarella: jäähallin edessä liehuivat Suomen ja Venäjän liput, piipahdettiin kannatusmielessä (ei tosin ostettu mitään) Helsinki Barissa, jossa oli mm. Kaurismäen leffajulisteita ja Eläkeläisten keikkamainos, mentiin kämpille ja viereisen huoneen oli vallannut joukko jyväskyläläisiä opiskelijoita, vaihdettiin toiseen hostelliin ja jo eteisessä oli isot pinot mainoksia Suomesta; Lappi, Kotka, Serena… Ja hotellia pitää kundi, jonka äiti on Karjalasta - Hänninen. Kiitos, moi!

Mutta kohta lähdetään pois Suomen vaikutuspiiristä. Ma-ti välisenä yönä matkustamme yöjunalla Moskovaan (800 km, 8 tuntia). Alla lippu, jonka ostaminen sujui ihan hienosti. Hinta noin 40 euroa ja sisältää periaatteessa myös yhden yön majoituksen.

Ja ei voi todellakaan olla, että suomalaisuus ulottuisi ympäri Venäjää. Katsokaa nyt tätä karttaa:

Meidän on tosin tarkoitus liikkua vain maksimissaan Uralin alueelle asti.

Isoja kaupunkeja ja valinnanvaraa riittää. Kuten näkyy kartasta, jonka olen ottanut talteen jostakin Ruukin osaripresentaatiosta vuonna 2006:

Kulttuuria!

Ensimmäinen ajatus Pietariin saapuessa oli: ”nyt venäläistä kulttuuria ja äkkiä!” Mikä on erilaista? Ensimmäisenä asiana: ruoka. Niin luksusta, että joka ikisestä kahvilasta ja baarista saa ruokaa ja joka paikassa on pöytiintarjoilu. Menussa on pitkä lista venäläisiä ruokia, blinejä, pelmenejä, seljankaa… Tarjoilijaa ei kiinnosta pätkääkään mitä tilaat ja milloin - ota mitä huvittaa. Ulkopuolelta ei voi päätellä millainen kahvila on kyseessä. Tyypillisesti ei näytä ulkoa juuri miltään. Sisustus on joko valitun teeman mukainen (esim. matkalaukku tai ullakko) tai hyvin kitch; palmujulisteet seinillä, pehmopornoa telkkarista ja taustalla venäläinen iskelmä.

Sulkemisaika on yleensä viitteellinen ja jos joku paikka menee kiinni, 24h paikkoja löytyy joka nurkalta. Tai ”produkti” 24h kauppa tai erilaisia kioskeja. Yksi myy pasteijoita, toinen juomia, kolmas tupakkaa ja neljäs kukkia. Ei tarvitse pitää kaikkea varastossa.

Toinen venäläisyys; kyrilliset kirjaimet. Kaikki näyttää paljon hauskemmalta niillä kirjoitettuna. Zizkejk i dabl kappuzino. Aika monta dabl kappuzinoa on jo tullut juotua Kofe Hauzissa. Kofe Hauzeja on pari joka korttelissa ja kaikissa ilmainen wifi.

Hinnat eivät päätä huimaa. Biznez lanz sisältäen salaatin, juoman ja pääruoan maksaa noin 250 ruplaa (noin 6 euroa, 1 euro = 40 ruplaa, 100 ruplaa = 2,5 euroa), kolme bliniä 150 ruplaa ja ensimmäisen illan ruoka, kaksi khachapuria, kaksi olutta ja kreikkalainen salaatti 810 ruplaa.

Ja tiedät mitä saat, koska menussa on kerrottu eri ainesosien grammamäärät.

Nyt se alkoi!

Tänään on se päivä, kun jäin töistä vuodeksi sapattivapaalle. Miksi? Onko mulla burn out, mitta täynnä vai oonko pahasti sairas? Ei. Jäin, koska elämässä on niin paljon kaikkea, ettei sen näkemiseen ja kokemiseen millään riitä aika muuten. Oon niin nuori (tai naiivi), että luulen, että kaikki on mahdollista, ja niin vanha, että tajuan, että kuolen kohta. Haluan tietää, että mitä mä tekisin, jos ei tarvitse välttämättä tehdä mitään. Olisinko mä renessanssi-ihminen, joka tekee asioita, jotka ei yhtään sovi yhteen? Vai oonko onnellinen, jos tiedän paikkani ja miten täytän tavoitteeni, kun aikataulut on annettu ja ruoka tulee pöytään?

Piti sitä miettiä, että uskaltaako luopua kaikesta mitä normaaliin arkeensa on työllä ja vaivalla saanut kasattua. Olisiko parempi pitää kiinni saavutetuista eduista? Miltä se muiden silmissä näyttää ja mikä on pahinta mitä voi tapahtua? No, mistä sen tietää mistä luopuu, jos ei pidä sapattivapaata? Ja matematiikka auttaa, jos pitää järkeillä. Oon tehnyt töitä 10 vuotta ja työelämää on 30 vuotta jäljellä. Äitiyslomalle jäädään ilman mitään epäilyksiä jatkuvasti ja moneen kertaan. 

Parin viikon päästä istun jossakin pietarilaisessa kahvilassa ja syön blinejä. Lähden Stevenin kanssa pariksi kuukaudeksi Venäjälle (ja mahdollisesti sen lähialueille) reissaamaan. Se on erilainen ja kiinnostava maa. Suomalaiselle ei myöskään ole haittaa, jos ymmärtää vähän maan kulttuurista ja tavoista. Mihin muualle? Thaimaan biitsejä ja Australiaa on ehdotettu. Jotenkin niissä olis erilainen kaiku. Löhölomaa ja luontoa.

Siitä oon iloinen, että on keksitty termi "sapattivapaa". En vaan tiedä, miksi sanotaan, että "jää sapattivapaalle". Miten niin "jää"? Sehän on ihan aktiivinen teko. Jää lomalle ja käy töissä. Niin, toisaalta; loma on normi ja työ on poikkeus. :)