Kissoja ja karpaaseja

Montenegro

Kotor

 

Turistimesta. Mut vielä ei onneks oo season. Ymmärrän. Unesco. Onhan täällä ihanan näköistä! Rooma ja Venetsia täällä on tainneet hallita. Paljon on italialaisia vieläkin, turisteina.

Mulle jäi historiakatsauksesta kuitenkin paremmin mieleen, että kun selvisivät mustasta surmasta, niin päättivät olla kiitollisia kissoille, ja niitä on nyt sitten ihan Istanbulin mitoissa. Ihania! Mä jo järkeilin, että kot on venäjäks poikakissa.. et voisko olla. Montenegrossahan on paljon serbejä, joka nyt on melkein venäjää, et ei se nyt ihan mahdotonta oo!

Montenegron kieli on kuitenkin eri. Kiitos on hvala (albaniaksi falemenderit).

Mites tää talo?

Hienoja veneitä jenkeistä asti. Hinnat ainakin tuplat Albaniaan verrattuna, ehkä puolet Suomesta. Vanhan kaupungin jazz-baarissa olut oli melkein 4 e. Kiva paikka. Kissa sai nukkua Titon pään vieressä siihen asti, kunnes paikka meni kiinni.

Niin lämmintä oli jo huhtikuun puolivälissä, että vaikka tuuli aika kovaa, niin rantaterassilla pystyi illallakin istumaan lyhythihaisessa. Minä. 

Tuonne ylös! 1351 askelta.

Eri kuin selfie-kissa

Podgorica

Ajettiin tästä jo Kotoriin mennessä bussilla ohi. Sellasta Ikea-peltoa… Missäköhän se (pää)kaupunki oikein on. No, tässä se on. Pakko sanoa, et melko masentavalta vaikutti noin alkuun. Selvästi enemmän slaavimaata kuin Etelä-Eurooppaa.

Ja majatalossakaan mä en ehkä yksin olis halunnut asua. Adebisi mulle tuli siitä omistajasta mieleen. Ja veljensä on kuulemma voimanoston maailman (?) mestari.

Mut siis tietysti siellä oli sitten ihan nättiäkin keskustaa. Tosi paljon opiskelijoita. Missään mitään epäilyttäviä tyyppejä. Ja ne majatalon miehet..

Heräsin aamulla siihen, et Stevenillä on omistajan ja apumiehen kanssa historiakeskustelut käynnissä. Ah, hyvä sä heräsit. Kukas se oli se suomalainen tarkka-ampuja, jolla oli leuka näin? Jostain alitajunnasta muistin, et Simo Häyhä!

Nyt me tehdään aamiaista. Istukaa siinä. Täs on vuohenmaitojuustoa ja munia mun kotikylästä, salaattia. Tuolla vuorella. Kaikki on luomua. Ne eläimet saa kulkea vapaana ja vuohet on kuin lemmikkejä. Pitää nauttia elämästä, se nallekarhu selitti.

Viiniäkin löytyy, parempaa kuin mistään Italiasta. Oh, in Finland, do you have good vodka? Noo, emmätiiä.

Onhan nää nyt karpaaseja, jos täällä syödään aina kaks kiloa lihaa ja perunapata päälle. Meinattiin kuolla: mulle sellanen juustoinen joululaatikko ja Stevenille leivitetty valkosipuli-sipuli-nauta-kinkku-rulla-majoneesilla..

Jalat taskuun, bye bye Crne Gore!

Huikopalaa

Kosovoon

A:sta alkaa

Albania

 

Tirana

Lentokentällä ajattelin, et nyt pitää olla vähän tarkkana. Albania! Odotin jotain suht gloomya kommunismin musertamaa meininkiä. Do you need a taxi? Joo, sanoin heti. Eli pieleen meni mun tarkkana olo saman tien. Ja turhaahan se olis ollutkin. Suora, hieno moottoritie. Kuski soitti omasta puhelimestaan meidän Airbnb hostille, että löydettiin vaivatta perille. Ja hinnanhan ne pyöristää alaspäin, jos niikseen.

Asunnon omistaja puhui meille italiaa. Grazie mille vaan. Ihana parveke! Kaikki just remontoitua, pyykinpesukoneet ja kaikkea mitä ei ees tarvita. Olikohan toi nyt 15 e per yö. Ei oltu ihan ns. menomestoilla eli Bllokussa, mutta kävelymatka kaikkialle.

24h baari

Kahvilat. Niissä me istuttiin aamuin illoin. Toisella kertaa: Ooh, nice to see you again! Americano and cappucino? Joo… taputus olkapäälle. Ja aina vilkutettiin heipat. Vertailun vuoksi: käytyäni lähi K-kaupassa noin 7 vuotta ja nähtyäni myyjän noin 1000 kertaa, hän kysyi multa paperit.

Muuten sitten yleistä palloilua. Pitää päästä tunnelmaan. Parempi vaan, jossei ole mitään erityisiä nähtävyyksiä, joiden perässä juosta. Moskeijoita siellä täällä. Vieressä kirkko. Eivät ota tota uskontoa ihan niin vakavasti kuin jotkut arabit, joita seurailtiin Istanbulin lentokentällä: ykskin mimmi nous ku raketti, kun sen viereen istui vieras mies.

Cappucino euron, olut euron..

 

Casino, betting shop, betting shop, jalkapallo, jalkapallo, betting shop. Näitä lähinnä. Kadut laatoitettu siististi, palmupuita. Ei roskan roskaa. Miehillä käsi toisen harteiden yli. Ei oikein vois uskoa, että mun elinaikana täällä ei voinut omistaa autoa. Kommunismin perintö näkyy vain siinä, että ei ole mitään Mäkkejä joka kulmalla. Tai ollenkaan. Yksinäinen KFC ehkä löytyy. Ihan samat trendivaatteet ihmisillä kuitenkin on päällä kuin kaikkialla muuallakin. Aika harva ehkä syö ulkona, mutta espresson ääressä notkutaan kaiket illat, kaikessa rauhassa.

Mitä muuta? Koiria. Paljon ja isoja. Juoksentelevat iltaisin laumoina. Mutta ei ne kenellekään mitään tehnyt, tai ihmiset niille. Ihan pulleita pötkylöitä rokotusmerkit korvissaan.

Juustokauppa

Paikallinen pyramidi

Täällä ei tykätä suorista seinistä.

Sen mä sanon, että niin chilliä väkeä ku nää albanialaiset on kyl vaikea löytää. Ne ei oo yhtään imeliä tai tunnekuohuissa. Jotenkin ihmisiä ihmisille. Romanikerjäläisiä, lapsia, kulkee pöytien välissä ja niille ne korkeintaan nätisti sanoo, että älkää noita turisteja häiritkö.

Tyypilliset baarien nimet: Zürich, Oslo, Hannover. Kaikki on ollut jossain ulkomailla töissä. Ah, Finland. Tervetuloa! Nuori ravintoloitsija oli ollut Kotkassa, jossa oli kuulemma oikein ihanaa ja aikoo mennä takaisinkin. Ku Albanian lipussakinhan on kotka! Yeah, I lived in England, I was in prison and all, you know, Albanian stuff, kertoi toinen tarjoilija noin niinku alkutietoina. Hyvä Surreyn aksentti olikin.

Kuumana päivänä kiivetään aina johonkin kukkulalle.

Niin, ja hevibaari tietysti. Kyllä se tuosta ovesta on.. musaa kuuluu, rappuset ylös. Omistaja tuli heti kättelemään. Balcony on nimi, jos joku menee Tiranaan, Saidille terveisiä.

Oh, Finland! Yks nuori poika (Juergen, joo.. äitikin tykkää jalkapallosta), pinkki paita, tatuointeja päästä varpaisiin. Perkele! Tänäänhän on Alexi Laihon syntymäpäivä! Hän oli juhlinut sitä jostain 13-vuotiaasta lähtien, ja ilmoitti myyvänsä mummonsa, siskonsa, kenet vaan, jos vois tavata kyseisen henkilön. Alkuun nyt sitten maksoi salaa meidän koko laskun. Se selvis, kun oltiin lähdössä. 

Tuosta

Berat

Berat, pari tuntia bussilla etelään. Okei. Nyt ollaan enemmän sellasissa paikoissa, joihin Steven mut tyypillisesti kuskaa. Outo combo. Ei niinku mitään. Yks kävelykatu, venäläisten vanha huvipuistolaite, puolalaisten vanha bussi ja sitten heinikkoa.

Mut siis oikeestihan tää on Unesco-mesta. Ottomaanien rakentama kaupunki ja Kalan linnan, jonka historia ulottuu 300 eaa ja sitä luokkaa. Sinne!

Vois luulla, että ihmisiä ärsyttää niiden kotien ohi vaeltavat turistit. Ei. Tonne päin, tuosta ylös, neuvoivat mummot. Ylhäällä paikallinen arkkitehti, Juergen, alkoi kertoilla kuinka Berat on oikeastaan kaikista hienoin mahdollinen ja rakas. Ja hänen sukunsa on tuolta puolelta ja ovat ortodokseja. Neljä uskontoa siellä pyörii sulassa sovussa: ortodoksit, katoliset, muslimit ja toiset muslimit. Muistelin Seurasaaren puukoppeja. Onhan täällä vähän pidempi historia.

Tuolla kankaiden päällä on kissa

Parasta kuitenkin oli yks pienen pieni perheravintola, siellä Unescon kiven kolossa. Olisko viis pöytää. Mä unohdin sen miehen nimen, mutta persoonaa en. Siinä se hyppeli. I’m sorry, Virva, Steven. Excuse me. Liina pöytään. Viiniä. My father makes this. I’m sorry, vettä lasiin. Vaimo, Lily, kokkas ihanat ruoat. Please, don’t eat bread. Et jää tilaa niille munakoisopaistoksille ja muille. Ja palan painikkeeks rakia kannullinen. Niin kauan oltiin, et se meni. 

Skodra 

 

Vieläkin vähän harmittaa, et ku tultiin bussilla takas Tiranaan ja olin vähän töykeä, ku ihmiset yritti asemalla kysellä, et mihin me ollaan menossa. Where are you from? Sprechen Sie Deutch? Ei ne mitään muuta halua, ku auttaa. Mut joo, tiedetään. Meidän pitää hölkätä eri bussiasemalle, et voidaan jatkaa Skodraan, tai Skhoderiin.

Kävelykatu. Parikin astetta aktiivisempi ku Beratissa. Mut siis klo kymmenen lähti meidän Al Bundyn näköinen tarjoilija kotiin. Voitte te jäädä tähän terassille vielä. Ok, no me laitetaan nää lasit sit tohon oven viereen..

 

Tän kahvilan tarjoilija oli asunut Göteborgissa

Hostellilla kova meno. Nykynuoret. Siinä ne aussipojat ja Sveitsin tytöt pelas korttia. Oh, I’ve had so much tea that I will have to get up at night to go to the toilet.

Ihana talo kyllä oli. Omistajanainen oli asunut Italiassa 30 vuotta, mutta palannut sitten pitämään sukutalosta huolta. Mies, kirjallisuuden, historian, jonku tällasen professori, ympäristöaktiivi, radikaali, kokenut erämies lähti lähivuorille vaeltamaan eikä takas tullut. No, kova bisnesnainen on oltava. Ja pari katukoiraa adoptoitu turvaksi. Kuulemma niitä tuodaan Skodraan muualtakin, kun siellä on hyvät systeemit koirien huoltamiseen. Vähän aggressiivisempaa sorttia. Hostellin koira näykkäs Stiiviä, ja kadulla yks, jolle annoin nimen donkey dog (matala pötkylä, pitkät korvat) hyökkäili kaikkien miesten ja pyörien kimppuun. 

Hostellin lemmikkejä

Filosofi, kiva koira

Perinteisen linnankatselmuksen lisäksi tehtiin perinteinen hautausmaan keikka. Ilmeisesti ainoa katolinen hautausmaa Albaniassa. Kuuma oli kummassakin.