Istanbul on ihana!

Aika nopeasti tuli todettua, että entinen suosikkini Praha jää kauas taakse. Vertailu ei edes tunnu kovin reilulta. Istanbul on ihan omaa luokkaansa.

Mikä siellä nyt niin ihmeellistä oli?

”Virva niin tykkää näistä kissoista”, selitti Steven kaikille. Totta, mutta olisin mä voinut jotakin fiksumpaakin sanottavaa yrittää keksiä. Ei tarvinnut; kaikki pitivät tätä ihan validina huomiona. ”Joo, näillä kissoilla on ihan oma sosiaalinen järjestelmänsä. Ne kokoontuvat tuonne muurille päättämään asioistaan.” Aha. Ja toinen: ”Niitä ei vaan kohdella tarpeeksi hyvin. Täällä järjestetään mielenosoitus, jossa muistutetaan, että Istanbul on myös näiden kissojen kaupunki, ei vain ihmisten.”

Mitenhän niitä olis voitu paremmin kohdella? Turkit kiilsivät. Sinne tänne oli jätetty vesiastioita ja ruokaakin, jopa pieniä mökkejä oli niille tehty. Kissat istuivat terassien tuoleilla, näteimmät kulkivat sisään ja ulos ravintoloihin ja kauppoihin. Kiehnäsivät ja tallasivat. Yksi vei mun paikan, kun nostin peffani. Toinen kävi pissalla mopedin jalkatilassa. Kai se oli sen reviirillä..

Koiria rötkötti siellä täällä keskellä jalkakäytävää. Kaikilla rabies-rokotuksen merkit korvissa. Aika paksuja olivat.

Oli siellä Istanbulissa ihmisiäkin - about kolme kertaa Suomen populaatio. Mutta ei se tunnu siltä, koska kaupunki on kolmessa osassa Bosporinsalmen erottamana, talot ovat matalia, kadut kieroja ja jyrkkiä. Istiklal-kävelykadulla ja lähikulmilla on joka ikinen ilta sellainen meno kuin koko Suomi olis tuotu juhlimaan lätkän MM-kultaa.

Kukaan ei tosin törmää kehenkään. Tai ole alasti. Osa on huivit päässä, osa jossain Manolo Blahnikeissa ja minihameissa. En tiiä missä baareissa ne Vuitton-tyypit käy, mutta jos menette Istiklalle, niin kääntykää Mangon kohdalta sivukadulle, niin oikealla puolella on Dorock. Bändien taso on hyvä. Pitkätukkakundit tarjoilevat pöytiin.

Ainoa, josta ihmispaljouden ja sen, että kaupunki on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana on liikenne. Ruuhka-aikaan 7 minuutin bussimatka voi kestää tunnin. Ihmiset hyppivät pois ja kävelevät edellisen bussin kiinni. Osa tunkee mukaan takaovesta ja lähettää bussikortin massan mukana eteen leimattavaksi.

”Se kuuluu meidän kulttuuriin ja uskontoon, että emme ajattele, että voisimme vaikuttaa kaikkeen ja kannattaisi stressata asioista ja ajatella vain omaa etua”, selitettiin. Inshallah. Naapuripöydän nainen tarjosi mulle lautaseltaan uppopaistetun Välimeren kalan. Tutun tuttu kävi hakemassa jostakin terassin pöytään suklaakakun ja itsestään syttyvät synttärikynttilät.

Toisen synttärikakun sain yhteissynttäreillä Feriden kotona. Synttärivanukasta söin aamuyöllä meren rannalla. Teetä tulppaanilaseista ja simitiä (=pretzel), pidejä (=turkkilainen pitsaleipä), airan-jugurttijuomaa, juuri puristettua mehua….joka käänteessä. Simpukat, kastanjat ja maissit jätin kojuihin grillautumaan. Ja nakit, kanat ja pastat myös. Nakit on kai käteinen, kanat on kanansiivet ja pasta joku leivonnainen.

Aamukahvia auringossa. Taustalla muslimien rukouskutsu. Vieressä kissa. Tulee miljoona ajatusta mieleen. Mihinkään ei ole kiire. Mä haluan takaisin!