B:hen loppuu

Bulgaria

 

Sofia

Täälläkö on nyt hevosia ja kärryjä? Löytyykö mun talo? Yks reppureissaaja Skodrassa kehui Bulgarian maasta taivaisiin ja sanoi, että taloja saa 4000 eurolla.

No, ei ainakaan Sofiassa. Mäkkäri, metro, Hesekin. Erittäin ”shishi” Vitosha-katu. Cityssä ollaan. Lentokoneetkin huristaa pään päältä etenkin yöaikaan.

Venäjän avulla voi lukea menua, mutta puhe on kyllä täysin erilaista. Sillalla oli historiallinen valokuvanäyttely, jossa kommunismin kaatuminen oli ’the only happy event in the history of Bulgaria’. Täällä kun tarjoilija vilkuttaa, niin se oli hätistys, että älkää tulko tänne. Hus, pois! Kai ne oli sulkemassa, en ota henkilökohtaisesti.

Koska mehän mennään ulkonäön puolesta paikallisesta. Aina aloitettiin bulgarialla, joka vaihtui aina ongelmitta englantiin.

Ja ei, siis ei yhtään noin negatiivista kuin tossa kuulostin. Sitä vaan vertaa kaikkea Albaniaan. Wrong Bar oli pieni boheemi keidas. Huoltiksella vanhempi rouva hakkas maitokannua latteen siinä missä missä tahansa muuallakin. Puistoisalla terassilla poltettiin vesipiippuja. Jalkapalloa telkkarissa. Aina.

Wrong Bar

 

Tutun näköinen?

 

 

Plovdiv

Nice! Taas ihana, upouusi asunto parvekkeella. Asuttiin tois puol Maritsa-jokkee ja siitä, kun mentiin yli, niin alkoi vanha keskusta. Kun sanon vanha, se tarkoittaa Euroopan vanhin. Tai eihän ne talot niin vanhoja oo, mutta näin on marjat, että Plovdiv on pisimpään yhtäjaksoisesti asutettu paikka Euroopassa.

Wikipedia sanoi, että traakialaiset hengas Plovdivissa siinä 1600–1200 eaa. ”Makedonian kuningas Filippos II antoi kaupungille nimen Filippopolis, Roomassa se tunnettiin nimellä Trimontium, slaavit tunsivat sen nimellä Paldin ja osmanit nimellä Filibe.”

Ja joku muu sanoi, että missä tahansa alkavat kaivaa, niin aina löytyy joku roomalainen teatteri tai muu vastaava. Roomalaisessa amfiteatterissa siellä nyt sitten konsertteja järjestetään. Muun muassa Katatonia ja Paradise Lost siellä ilmeisesti ovat soittaneet.

Traakialaisten kivet

Pitkin kaupunkia oltiin ihmetelty kuolinilmoituksia. Siis häh, pari kuukautta, 3 vuotta. Mitä aikoja näissä oikein on? Ei toi tyyppi ainakaan ole 16-vuotias..? Ja miten täällä kuolee näin paljon ihmisiä, että joka kadunkulmassa pitää jotakuta muistella?

Homman nimi on se, että ortodoksisen tradition mukaan bulgarialaisten pitää julkaista posteri ”according to a strictly fixed calendar, as follows: three, nine, and forty days after the death, six and nine months after the death, and, after that, in every annual anniversary”. Mutta nykypäivänä riittää toki harvemminkin eli 40. päivänä, 6 kk ja vuosipäivinä.

Ja perusohjelma: kiivettiin kukkulalle. Kukkulan päällä on Alyosha-sotilas. Hän edustaa neuvostosotilasta ja jengi on ollut vähän, et nyt tää pois täältä. Alyosha-sotilas tarvitsee siis oman sotilaansa vartioimaan rauhaansa.

Varna

Junalla saavuimme. Kaunis, kiva, käsittämättömän halpa, ihanat rannat. Sieltä se ilmestyi erilaisten tehtaiden, heppojen, kärryjen ja lammaspaimenten jälkeen. Vihreä maa.

Suosittelen kyllä kaikenlaiseen lomailuun ja oleiluun. Ja että menee sitten toukokuussa tai syksyllä. Suomalaiseen makuun ihan riittävän kuuma, mutta selvästi vähemmän turisteja. Vasta availivat rannan kalaravintoloita.

 Tämä talo?

Asuttiin hostellissa. Steven on tällaisissa suht elementissään. I’ll go wait for you downstairs. Kun meen perässä noin kolmen minuutin päästä, niin se keskustelee just jonkun ukrainalaisen pilapiirtäjän kanssa siitä, et minkälaiset rajanylityspaikat on bussimatkalla Bulgariasta Ukrainaan (joku omituinen siltakuvio tais olla Moldovassa). Seuraavalla kerralla, kun silmä välttää, niin keskustelukumppanina on paikallinen keski-ikäinen naislääkäri, joka kertoo sujuvalla saksalla kommunismista ja keskiluokan kasvusta, ja englantilaisista, jotka ostavat taloja hänen kotikylästään ja sitä rataa. Moldovalainen poika käänsi kännykällä, ja sieltä tuli kirkkaalla naisäänellä hänen kannanottonsa EU-politiikkaan: We have to think about our values! Kyllä se Brexit täältä kulmasta vähän kevytkenkäiseltä vaikuttaa.

Tietoa allergikoille.

Smoky ja Spotty. Kuvasta puuttuvat Wonky ja Bossy.

 

 

Sofia

Vielä loppuspurtti nähtävyyksiin: ensimmäinen museo. Skopjessahan oltais menty holokaustimuseoon, joka näytti öljy-yhtiö pääkonttorilta, mutta olis pitänyt ottaa opas. Propaganda-arvo varmaan ihan ok, mutta naah. Tänne ei opasta tarvinnut. Museum of Socialist Art oli ihan siinä kulttuuriministeriön takapihalla. Kova trafiikki, kun toisella puolella tietä oli toimistot, joissa maksettiin sakot ja lunastettiin poishinatut autot.

Sosialistiset taiteet oli roudattu eri puolilta maata ja tässä nurtsilla niitä patsaita nyt sitten oli yhtenä ryhmänä. Sisällä oli maalauksia. Mä en tajunnut ollenkaan, et ne oli niin kärsiviä eikä yhtään sankarillisia peltotyöläisiä. Mut siis idea oli se, että näissä kuvattiin vaan alkua ja kuinka sosialismin eteen taisteltiin. 

Viimeinen ilta vietettiin Wrong Barissa. Rockia. Kissoja. Vegeburgeri sellasella kipparijuustopihvillä. Hyviä tyyppejä. Ja poliittiset keskustelut. Paikallisilla tuli kesken synttärijuhlien melkein tappelu siitä, miten Bulgarian historia pitäisi ymmärtää.

Otin kuvan valon takia.

Kotia kohti.