Kirjoitusresidenssimme Belgradissa

”This is a savage village country”, sanoi Airbnb isäntä, kun kysyttiin, että mihin roskat viedään. Eli siis ei ole mitään keräyssysteemiä taloista vaan roskat viedään katujen varsilla oleviin säiliöihin. No, joo. Samaan hengenvetoon kyllä totes, että missään ei ole yhtään vaarallista, ja että ”everyone will be nice to you”. Niinhän ne oli. Muutama hyvä tyyppi ja keskustelu. Steven on kutsuttu jo useammalle keikalle. Palvelu toimii: Cappuccino ja Americano? Olut ja punaviini? Nyt sitten vaan ongelma, että kumpi siis tulee tolle pitkätukkasemmalle, kun mä lähdin jo Suomeen. 

Yleensä en näistä etätyömatkoista edes kirjota mitään, kun lähinnä istutaan läppäreiden äärellä. Muutama hengailupäivä pidettiin: Novi Belgradissa, Zemunin alueella ja Belgradin ulkopuolella Sremska Mitrovicassa. 

Ekat näkymät partsilta

Bulvar Despota Stefana

Nagei

Jazz bar

Yks meidän about kuudesta vakkariruokapaikasta.

Pommitus

Kaikki oli tälleen merkitty - kiinaksikin.

Village-roskis! Tosta jatkuu valtavat säiliöt maan alle.

Belgradissa selvisi kaikenlaista pikkutietoa. Tekstit on sekä latinalaisilla ja kyrillisillä kirjaimilla, tai milloin milläkin, koska serbiaa kirjoitettiin toisilla ja kroatiaa toisilla, ja kaikki osaa kuitenkin molemmat. Ensimmäinen koulussa valittava vieras kieli on yleensä saksa tai venäjä. Kaikki puhuivat kuitenkin sujuvaa englantia. ”Joo, koska se alkaa kaikilla jo ekalla luokalla.” Kiinan kanssa on paljon kaikenlaista yhteistyötä, EU:n ulkopuolella kun ollaan. Kortteli 70 on kiinalaisten asuinalue ja serbialaiset ovat yksi kolmesta maasta, jotka ei tarvitse viisumia Kiinaan. 

Outoa on, että joka paikassa saa vetää röökiä, ja toki vedetäänkin. Kahviloissa, ravintoloissa… ei nyt ehkä ruokakaupassa ja Henkka Maukassa. Vauvahan ei vielä mitään savusta valitakaan. Yksi vähän isompi yritti huiskia savua kauemmaksi, mutta ei se äitiä häirinnyt. 

Ruoka on pitkälti lihaa ja makkaraa – mulle sitten pastaa ja pitsaa. Ihan hyvää, mutta miksei ole perunaa? Hinnat. Oluttuoppi 2 euroa, illallinen juomineen kahdelle 20 e. Keskusta-kaksio parvekkeella 100 e/viikko.

Koira on varmaan jokaisella. Paljon pikkuisia valkoisia, mutta kaikkia muitakin pötkylöitä. Yleensä vapaana ja hyvin koulutettu. 

Puisto, jossa leikitään musiikkia. Miksei tätä oo kukaan muu keksinyt?

Novi Belgrade

Shop

Tasaisin välimatkoin, ku suomalaiset bussipysäkillä.

Zemun

Aina hautuumaalle!

Sremska Mitrovica oli ikään kuin mun synttärireissu. Päätettiin, et tää se kohde on, kun selvis, että siellä Sremskassa on harvinainen karvainen possulaji, mangalitsza, tai mun kielessä magnjushka. Siellähän he asuivat luonnonpuistossa. Ja seassa sai vapaasti steppailla kuin safarilla olis. Ihan parasta! Aaseja, lampaita, vuohia, lehmiä ja pitkäsarvilehmiä… ja poneja! Periaatteessa siis iso laidun.

Sremska Mitrovica on muutenkin merkittävä. Yksi Rooman valtakunnan pääkaupungeista ja monen keisarin syntymäpaikka jne. Ei sitä enää arvais.

Roomalaisten.

Kiinalaisten

Propaganda

Jeeeeee!

Mangalitsza <3

Hän oli hiukka ystävällisempi.

Suosittelen kaikille kevyeksi kevät-/kesä-/syksyreissukohteeksi. Vielä viikko ennen kotiin lähtöä oli melkein +20. Nyt tosin vettä vaakana ja +2. Jos bilettää haluaa, niin kannattaa ottaa paikoista selvää. Tavalliset paikat menee puolen yön jälkeen kiinni. Ja suositussa yökerhossa porukka lauloi mukana serbian kielistä iskelmää. 

Suoria lentoja ei ole, mutta Norwegian lentää Oslon kautta. Kätevää, kun ei tarvitse itse raahata rinkkaa. Voi käydä rauhassa ratsastamassa, nukkua yön yli, syödä ruisleipää, ja sitten se rinkkakin jo tuodaan kotiin. 

Synttäridinneri

Kissakahvila nro X+1. 

Joulu-bling!

B:hen loppuu

Bulgaria

 

Sofia

Täälläkö on nyt hevosia ja kärryjä? Löytyykö mun talo? Yks reppureissaaja Skodrassa kehui Bulgarian maasta taivaisiin ja sanoi, että taloja saa 4000 eurolla.

No, ei ainakaan Sofiassa. Mäkkäri, metro, Hesekin. Erittäin ”shishi” Vitosha-katu. Cityssä ollaan. Lentokoneetkin huristaa pään päältä etenkin yöaikaan.

Venäjän avulla voi lukea menua, mutta puhe on kyllä täysin erilaista. Sillalla oli historiallinen valokuvanäyttely, jossa kommunismin kaatuminen oli ’the only happy event in the history of Bulgaria’. Täällä kun tarjoilija vilkuttaa, niin se oli hätistys, että älkää tulko tänne. Hus, pois! Kai ne oli sulkemassa, en ota henkilökohtaisesti.

Koska mehän mennään ulkonäön puolesta paikallisesta. Aina aloitettiin bulgarialla, joka vaihtui aina ongelmitta englantiin.

Ja ei, siis ei yhtään noin negatiivista kuin tossa kuulostin. Sitä vaan vertaa kaikkea Albaniaan. Wrong Bar oli pieni boheemi keidas. Huoltiksella vanhempi rouva hakkas maitokannua latteen siinä missä missä tahansa muuallakin. Puistoisalla terassilla poltettiin vesipiippuja. Jalkapalloa telkkarissa. Aina.

Wrong Bar

 

Tutun näköinen?

 

 

Plovdiv

Nice! Taas ihana, upouusi asunto parvekkeella. Asuttiin tois puol Maritsa-jokkee ja siitä, kun mentiin yli, niin alkoi vanha keskusta. Kun sanon vanha, se tarkoittaa Euroopan vanhin. Tai eihän ne talot niin vanhoja oo, mutta näin on marjat, että Plovdiv on pisimpään yhtäjaksoisesti asutettu paikka Euroopassa.

Wikipedia sanoi, että traakialaiset hengas Plovdivissa siinä 1600–1200 eaa. ”Makedonian kuningas Filippos II antoi kaupungille nimen Filippopolis, Roomassa se tunnettiin nimellä Trimontium, slaavit tunsivat sen nimellä Paldin ja osmanit nimellä Filibe.”

Ja joku muu sanoi, että missä tahansa alkavat kaivaa, niin aina löytyy joku roomalainen teatteri tai muu vastaava. Roomalaisessa amfiteatterissa siellä nyt sitten konsertteja järjestetään. Muun muassa Katatonia ja Paradise Lost siellä ilmeisesti ovat soittaneet.

Traakialaisten kivet

Pitkin kaupunkia oltiin ihmetelty kuolinilmoituksia. Siis häh, pari kuukautta, 3 vuotta. Mitä aikoja näissä oikein on? Ei toi tyyppi ainakaan ole 16-vuotias..? Ja miten täällä kuolee näin paljon ihmisiä, että joka kadunkulmassa pitää jotakuta muistella?

Homman nimi on se, että ortodoksisen tradition mukaan bulgarialaisten pitää julkaista posteri ”according to a strictly fixed calendar, as follows: three, nine, and forty days after the death, six and nine months after the death, and, after that, in every annual anniversary”. Mutta nykypäivänä riittää toki harvemminkin eli 40. päivänä, 6 kk ja vuosipäivinä.

Ja perusohjelma: kiivettiin kukkulalle. Kukkulan päällä on Alyosha-sotilas. Hän edustaa neuvostosotilasta ja jengi on ollut vähän, et nyt tää pois täältä. Alyosha-sotilas tarvitsee siis oman sotilaansa vartioimaan rauhaansa.

Varna

Junalla saavuimme. Kaunis, kiva, käsittämättömän halpa, ihanat rannat. Sieltä se ilmestyi erilaisten tehtaiden, heppojen, kärryjen ja lammaspaimenten jälkeen. Vihreä maa.

Suosittelen kyllä kaikenlaiseen lomailuun ja oleiluun. Ja että menee sitten toukokuussa tai syksyllä. Suomalaiseen makuun ihan riittävän kuuma, mutta selvästi vähemmän turisteja. Vasta availivat rannan kalaravintoloita.

 Tämä talo?

Asuttiin hostellissa. Steven on tällaisissa suht elementissään. I’ll go wait for you downstairs. Kun meen perässä noin kolmen minuutin päästä, niin se keskustelee just jonkun ukrainalaisen pilapiirtäjän kanssa siitä, et minkälaiset rajanylityspaikat on bussimatkalla Bulgariasta Ukrainaan (joku omituinen siltakuvio tais olla Moldovassa). Seuraavalla kerralla, kun silmä välttää, niin keskustelukumppanina on paikallinen keski-ikäinen naislääkäri, joka kertoo sujuvalla saksalla kommunismista ja keskiluokan kasvusta, ja englantilaisista, jotka ostavat taloja hänen kotikylästään ja sitä rataa. Moldovalainen poika käänsi kännykällä, ja sieltä tuli kirkkaalla naisäänellä hänen kannanottonsa EU-politiikkaan: We have to think about our values! Kyllä se Brexit täältä kulmasta vähän kevytkenkäiseltä vaikuttaa.

Tietoa allergikoille.

Smoky ja Spotty. Kuvasta puuttuvat Wonky ja Bossy.

 

 

Sofia

Vielä loppuspurtti nähtävyyksiin: ensimmäinen museo. Skopjessahan oltais menty holokaustimuseoon, joka näytti öljy-yhtiö pääkonttorilta, mutta olis pitänyt ottaa opas. Propaganda-arvo varmaan ihan ok, mutta naah. Tänne ei opasta tarvinnut. Museum of Socialist Art oli ihan siinä kulttuuriministeriön takapihalla. Kova trafiikki, kun toisella puolella tietä oli toimistot, joissa maksettiin sakot ja lunastettiin poishinatut autot.

Sosialistiset taiteet oli roudattu eri puolilta maata ja tässä nurtsilla niitä patsaita nyt sitten oli yhtenä ryhmänä. Sisällä oli maalauksia. Mä en tajunnut ollenkaan, et ne oli niin kärsiviä eikä yhtään sankarillisia peltotyöläisiä. Mut siis idea oli se, että näissä kuvattiin vaan alkua ja kuinka sosialismin eteen taisteltiin. 

Viimeinen ilta vietettiin Wrong Barissa. Rockia. Kissoja. Vegeburgeri sellasella kipparijuustopihvillä. Hyviä tyyppejä. Ja poliittiset keskustelut. Paikallisilla tuli kesken synttärijuhlien melkein tappelu siitä, miten Bulgarian historia pitäisi ymmärtää.

Otin kuvan valon takia.

Kotia kohti.