Asenne on eri, rahan määrä on eri. Huomaahan sen jo maiden lipuista: Kirgisialla paimentolaisten perinneteltta jurtta, Kazakstanilla kotka auringon alla. Tarazin kaduilla tasainen asfalttipinta.
On sitten varaa kyykyttää ulkomaalaisiakin vähän enemmän. Viisumikuulustelussa Helsingissä keksivät laittaa varaamaan hotellit etukäteen. Varasin ja peruin. Maassa pitää rekisteröityä. Ihan hauskaa. Yksi päivä siinä meni, kun odoteltiin luukkujen takana ukrainalaisten ja uzbekistanilaisten kanssa, kun verkkatakkiin sonnustautunut nuori kundi hoiti kaikkien asiat. Joku antoi setelin passin välissä, mummo tiedusteli mitä dokumentteja hän tarvitsee matkustaakseen Astanaan. No, ei enää Neuvostoliiton kaaduttua mitään. Se on Kazakstanissa.
Museossa ehdin avata suuta sen verran, että jouduttiin maksamaan ulkomaalaisten lipun hinta. Muuten oltais menty paikallisista – etnisistä venäläisistä. Saatiin yksityiskierros oppaan kanssa. Basaarissa oli vain kiinalaista perusromua, mutta muuten Nazerbaevin 2050-ohjelma tuntuu toimivan. Ihan rehellisillä vaaleillahan se on 95 prosentin ääniosuudella valittukin.
Olis siellä Tarazissa viihtynyt. Neukkuhotellissa oli tunnelmaa, terasseilla puiden varjo. Mutta viimeiset munakkaat kantiskahvilassa ja kohti Almatya.
Tie oli nelikaistainen ja meni suoraviivaisesti tasaistakin tasaisemman tasangon halki. Sitten Almaty. Kuin olis Mumbaihin tullut! En uskalla ajatellakaan miltä Astanassa näyttää, kun Nazerbaev on sen tyhjästä pääkaupungiksi pystyttänyt. Almatyssakin oli joka paikassa vilkkuvat neonvalot, kaduilla jättiläismäisiä city-maastureita, ihmisillä lemmikkikoiria, kahviloissa tuontiolutta ja hotellin vieressä Eiffel-torni. Polkupyörällä voi ajaa omalla kaistalla. Ja lomalla matkustaa Turkkiin, joka on täälläpäin maailmaa suurin hitti kaikessa.
Kazakstanilaisista on, maan omankin statistiikan mukaan, 12 prosenttia köyhiä. Muttei täällä. Paitsi me. Hinnat olivat nimittäin nelinkertaiset! Ekan illan pitseriassa pitsa oli 10 euroa (2000 tengeä), olut neljä. Aivan järkyttävän kallista! Joka paikassa etsittiin työntekijöitä, kun ei tavallisella myyjällä varmaan ole varaa Almatyssa asua. Ja kaikki autot on takseja. Käsi bussin viittelöinnin tapaan ojoon vaan.
Jos Bishkek on vihreä, niin Almaty on, jos mahdollista ja näköjään on, vieläkin vihreämpi. Mielettömiä puistoja, valtavia puita leveillä kaduilla. Kohtuuhintaisiakin kahviloita löytyy. Ja Hesburger. Basaarissa oikea meno: näkee mistä ruoka tulee, kun kasvattaja varmaan itse myy Mansikin päätä, mummo on leipassut leivät aamusella ja kuivatut hedelmät ja pähkinät on kasvaneet lähiseudulla. Museossa erittäin hyvä öljy-yhtiön propaganda-show, sinertävät valokuvat ja powerpointit.
Hyvin menee. Mutta me lähdetään takaisin kohti Kirgisiaa. Vaikka siellä kazakstanilaismimmin mukaan ei paljon kannata Hiltonista poistua, kun ryöstävät heti.
Kuusi tuntia Kegeniin. Ei ollutkaan raja auki. Kuusi tuntia takaisin Almatyyn. Sen siinä reissulla nyt sitten viimeistään oppi, että Kazakstanilla menee hyvin. Propagandataulut olivat rajakaupungissa ojossa. Kegen on uskomaton tuppukylä. Ja sitten sen, että jos joskus on tarvetta, niin toivoisin, että on kirja How to raise a keski-aasialainen bebe. En tiedä mitä ne näille lapsille syöttää tai sanoo, mutta yhdelläkään automatkalla ei yksikään lapsi (ikä 0-9 vuotta) ole inahtanut kertaakaan, vaikkei niillä ole edes omaa paikkaa tai mitään pleikkaria. Pillimehu voi olla, jos on tosi kuuma. Äiti voi matkustaa käsilaukun kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti