Kevyttä yläpilveä

Kerroin vaikutelmistani yhdelle ukrainalaiselle tutkijalle, joka on asunut Suomessa monta vuotta, ja on nyt Nantesissa käymässä. Tyyliin, että näiden mielestähän englanti on aika karkea kieli ja kaikki sanotaan liian suoraan. Juu, kyllä! Pitävät aika öykkäreinä.

Sitten hämmästeltiin yhdessä, kuinka ranskalaiset aina vaan sanoo, että ”ei mitään hätää, kaikki järjestyy”. Jos yrittää jonkun aikataulun tai ohjesäännön perään kysellä.
 
Miten niin ei muka oo?? Onhan!
 
Ei näiden mielestä oikeasti ole. 

Se on mun johtopäätös, että tää pitää ymmärtää Etelä-Euroopan maana. Mun turkkilainen ystävä pärjää aina paremmin, kun kaivaa sen hatun päähänsä (10 brittivuoden jälkeen). Ja sama kreikkalaisella (myös 10 brittivuoden jälkeen).
 
Kerroin hämmentyneenä, että sain tekstiviestin kuljetusfirman jampalta, joka kantoi mun sohvan tänne kämpille. Siis ensinnäkin se sohvan kuljetus on tohon alaovelle, mutta sanoin, etten enhän mä sitä mitenkään itse saa kolmanteen kerrokseen…
 
No, kantoivat. Annoin tippiä. Ja siitä sitten tosiaan seurasi ystävällinen yhteydenotto jonkun päivän päästä. Sanoin, että Suomessa tällainen olis laitonta. ”In UK, too. In Greece, normal”.
 
**
 
”You will find this very relaxing.” Muistan tän lauseen työhaastatteluista. Ja nyt kun oon tottunut tähän Etelä-Euroopan meininkiin, niin näinhän se on. Enää en mee tonne ratikkaan taisteluasenne päällä, että mun pitää nyt tästä päästä. Enkä hermoile, että miten meillä kaikilla muka on aikaa istua näissä miljoonissa seminaareissa ja kissanristiäisissä. Mieti nyt henkilötyötunneissa!
 
Aikaa on. Kolme tuntia lounaalla, kun kollegoilla oli synttärit. Osaston joululounas kaksi tuntia. Koko koulun syyskauden avajaiskoktailit samoin. Kahvilla voi mennä tunti. Ja sitä rataa. Joulukoktailit peruttiin erittäin pitkin hampain koronasääntöjen takia. Kevään avajaistilaisuus on kuitenkin kalenterissa.
 
Ja totta kai tilaisuuksiin pukeudutaan jouluasuihin. Kaikille valitaan ajatuksella henkilökohtaiset lahjat. Kortteihin pitää kirjoittaa joku oma viesti, eikä vaan nimmaria.
 
”Mitä sulle kuuluu?” ”Miten voit?” Ihmiset tulee tosi lähelle. Uskaltaa tulla. Se on ihan uskomatonta. Kaikki ilot ja surut.
 
**

Suomeen on kaikki suhtautunut joko positiivisesti tai kiinnostuksella. ”You know, Nordic countries are the example.” En oo viittinyt alkaa painottaa, että mehän ei sitten muuten olla Skandinaviaa. 
 
Siitä ne tosin järkyttyi, kun kerroin kollegoille thanksgiving-kalkkunan äärellä, että Helsingin kaupunki on tehnyt päätöksen olla tarjoamatta lihaa. Noin ei voisi koskaan tapahtua täällä! Tiedän yhden toisen itseni lisäksi, joka ei syö lihaa. Yks intialainen ukko tuolla koululla. Kuulemma ruoka on asia, johon ei Ranskassa kosketa. (Siksikin britit on outoja, kun syövät vaan jonkun kolmioleivän koneen ääressä.) En oo viittinyt mainita, että musta täällä on ruoka ollut yllättävän pahaa.
 
**
 
Yksi järkytys on ranskalaisille myös ollut se, että alettaisiin käyttää jotain sukupuolineutraalia pronominia!
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eda153d9-8941-433e-93b8-39d205df91a6
 
Ranskan ope mulle vähän kulttuuriakin avaa, ja se sanoi, että joo, kyllä aina politiikasta meuhkaavat ja joka asiasta mielenosoitus, mutta perusarvot on tosi konservatiiviset, eikä varmasti muutu mikskään. Nyt ollaan siinä menossa, että ovat lisänneet feminiinisen muodon joistakin ammateista ja sellaista. Esim. professorista on nyt oma muoto naisille! Lausunnassa eroa ei huomaa.
 
**

No, okei, sanoista on omat muodot. Mutta sitten vessoista ei. En voi tajuta, että siellä metallikeikalla, jossa olin, niin oli yksi vessa! Siinä sitten jonotettiin kapealla käytävällä, jonka varrella kundit oli laarin pätkällä. Ja sit kaks vessakoppia. Joista puuttui lukko. Yksi pariskunta ehdotti oma-aloitteisesti, että he jää vahtimaan ovea mulle.
 
**

Nää on näitä. Kulttuurieroja. Hämmennyn joka kerta, kun ihmiset kerää kaupassa tavaroita omaan kassiinsa. Mä en pysty, otan aina korin.
 
Hämmennyn, että ravintolassa pitää usein mennä tiskille maksamaan. Vaikka tavallaanhan se on hienovaraista, ettei aleta siinä ruokapöydässä ja kaikkien edessä rahoja pyörittää.
 
Hämmennyn, kuinka hiljaa ihmiset puhuu. Ei kuule tota kaunista kieltä ilman kuulolaitetta. Ja siitäkin, ettei nää ikinä tee oma-aloitteisesti tilaa, vaan pysähtyy johonkin keskelle katua tekemään juttujaan. ”Pardon” ja sitten voi tunkea ohi.
 
Siitäkin hämmennyn, että roskapusseja varten pitää rekisteröityä netissä, ja sitten ne lähettää jonkun kortin kotiosoitteeseen, ja sitten sen kanssa voi mennä yhteen toimistoon ti-pe klo 10-18, ja sitten sieltä saa sinisiä pusseja sekajätteelle ja keltaisia kaikille kierrätettäville. 
 
Mutta ei tietenkään nyt. Rekisteröityä voi taas tammikuussa.

Ja loppuun kaikki kuvat!

Turistihommia

 

Trentemoult

Jardin Extraordinaire

La Baulen visiitti

Heitin vesilasilla löylyä

Koti(kulmat)

Näkymä makkarin ikkunasta

Yöjalassa ja joulu tulossa

 

Ei paluuta Oltermanniin?

Yritin yhtenä iltana kattoa YLE Areenasta sen jonku Afganistan leffan. Olin varannu viinit ja kaikki. Mut eihän se toiminut. Ulkomailla saa kattoa, jos on Suomessa kirjoilla. Mutta mähän en oo! Siinä se iski.

Otin kaikkea tarpeellista mukaan

Muutenhan mikään ei oo mitenkään iskenyt. Ollut vaan oikein mukavaa ja, voi oikeesti sanoa, helppoa. Koulun tyypit on äärimmäisen 'welcoming'. (En kato enää oikein osaa suomea.) Ja homma on hallussa. Meitä aloitti samalla muitakin uusia proffia, ja kaikki tulee kuin apteekin hyllyltä. On tervetuliaistilaisuuksia, läppärit heti kouraan, koulun kassit ja juomapullot, valokuvaukset ja kaikkien papereiden allekirjoittamiset.

Muutama tyyppi muutti Briteistä, ja muistelivat, kuinka siellä kaikki toimi heti. Että täällä menee - herran jestas - jopa pari kuukautta ennen ku saa paikallisen Kela-kortin. Hä? Vähän ehkä hävettää miettiä, mitä on lukenu Suomen prosesseista, ku ulkomaiset työntekijät yrittää päästä asettumaan. Täällä mä sain pankkitilin avattua netissä, ku olin eka saanu kännykkäliittymän otettua netissä.

Mä oon kävelly jo puolivahingossa puoli kaupunkia. Keskusta - vanha ja uus - on oikeastaan kokonaan kävelykatua. Tulee niin eteläinen fiilis, ku ei oo asfalttia vaan laattaa ja sellasta. Loire-joen varrella ei oo kummemmin mitään, mutta Erdre-kanavan reunamilla on ravintolalaivoja ja kahviloita. Missään ei oo näin paljon terasseja! Siitä mulle ehkä tuli ekana Tirana mieleen, ku tänne saavuin.

Koulun baari

Loire

Siinä Erdren hoodeilla mä haluisin asua, jos sais vapaasti valita. Ei nyt ihan vapaasti toki saa. Asunnoista on ilmeisesti kova kilpailu. Oon nyt edennyt siihen vaiheeseen, ku oon saanut eka pankkitilin, että voin luoda itsestäni mallikansion, jossa esittelen luotettavuuteni yms. Ja vuokranantaja voi kenties minut valita. Sen jälkeen alkaakin sitten ranskalaiseen malliin vuokralaisen oikeudet pyöriä. Sopimuksen voi tehdä yhdeksäksi (9) vuodeksi, ja vuokranantaja ei sinä aikana voi irtisanoa sopimusta.

Suomi mainittu

Se on se, mitä ranskalaisista yleisesti tietää tai olettaa. Egalite! Perkele! Joka viikonloppu onkin ollut "vapauksiaan" kuuluttavien anti-vaccine ihmisten kulkueet. No sitte oli eläinten oikeudet - maassa muovidelfiinejä verkoissa. Sitte oli se, josta laitoin jo feseenkin, kun jaettiin ilmaista ruokaa ja kamaa, ja metallibändi soitti kaupungin keskustassa. Ja en tiiä mikä juttu oli eilen, ku ratikkapysäkeillä ihmiset lauloi. Niitä oli ihan niinku normaaleina sporan odottajina siellä täällä ja sieltä ne yht'äkkiä liittyi lauluun.

Mä olin eilen tosiaan ratikkahenkinen. Täällä on joukkoliikenne viikonloppuisin ilmaista, ni ajattelin, et ajellaan ny sitte vähän laitakaupungillekin. Oli siellä jotain ihan hämmentäviä juttuja. Esim. Les bureaux du Sillon. Mut kyl mä luulen, et muuten viihdyn täällä keskemmällä. Ja sit myöhemmin kaupungin ulkopuolella, mistä alkaa heppatallit. Niitä kyllä riittää, ku googlasin!

Majava

Sellainen kysymys mulle esitettiin, et mikä täällä on ollu yllättävintä. Vaikee sanoa. Se, et mulla on lankapuhelin? 

Ja onks se nyt sit yllättävää, mut ehkä se kuin kohteliaita ja ystävällisiä ihmiset on. Johan se vanha mielikuva töykeistä ranskalaisista oli Lyonissa kumottu. Mut sama täällä. Englantia on puhunu kaikki, jotka sitä vaan on osannu. Kuntosalilla, kaupassa, leffassa, ravintolassa. Ihan mukisematta. Ja sit on sellasia pieniä juttuja, ku pikkupoika sanoo rappukäytävässä Bonjour! Tai nuori kundi päästää mut edelleen, vaikka voisinhan mä nyt siinä samassa letkassa tulla 2 sekuntia myöhemminkin.

Sivistyskansaa, niin kuin yks kaveri sanoi. Liittyi kylläkin siihen, ku keroin, et tuolla koulussa ne kysyi mun lempikirjaa. Et he sit laittaa ympäri koulua oleviin telkkariruutuihin mun kuvan ja kirjavinkin. Ketkä yhtään mua tuntee, ni tietää... Mut keksin mä heti nokkelana yhden, jonka oon jopa lukenu: Hytti nro 6. Cannes ja kaikki.

Mut tosiaan, sivistys ehkä, mutta ei jäkitys. Mietittiin yhden uuden kollegan kanssa, et onkohan joku dress code, ku opettaa. No, ei oo. Naurettiin kahvilla, ku tää sit kerto, et hän kuitenkin laittoi korkkarit. Ni miten kävi? Niistä lähti pohja irti! Se löys sit jostain maasta teipin, ja paikkas tilanteen sillä. "Olisit ollu paljain jaloin", sano kokeneemmat kollegat.