Владикавказ - Bladikavkaz

Aleksei suositteli meille lomakohteeksi Abhasiaa. Varmaan onkin uskomaton paikka - mutta ei ole meillä ei-venäläisillä sinne noin vain asiaa. Kaukaasiaan pitää kuitenkin päästä. Saadaankohan mennä Vladikavkaziin? Myyvätkö lipun, tarvitaanko dokumentteja, otetaanko hotelliin, tutkitaanko laukut jo asemalla? Pitäisikö mennä ensin Naltchikiin? Kannattaisiko kysyä vinkkejä Mr D:ltä (naapurihuoneen vanhempi herra, joka oli kotoisin Dagestanista ja möykkäsi öisin huudattamalla televisiota, kuorsaamalla tai - metelistä päätellen - heittämällä sänkyä seinää vasten).

Vladikavkaz on noin 30 kilometriä Georgian rajalta, 90 kilometriä Grossnyista. Georgian sotilastien alku. Pommi-iskuja on joskus ollut. Historiallinen paikka, Terek-joki ja toinen maailmansota. Tiedättehän kiinnostukseni rajoihin ja historiaan? Ja vuoret. Niitä sai ihailla Kislovodskissa ja päiväretkellä Pyatigorskissakin, mutta Vladikavkazissa niitä myös olisi.

Yritetään.

Pari tuntia junalla Mineralnyi Vodiin ja lippukassalle. Kaksi lippua Vladikavkaziin, kiitos. Siinä. Aha. Viisi tuntia ja olemme Vladikavkazissa! Sitten vain katsotaan löydetäänkö moskeija ja sen vierestä neuvostoajan hotelli.

Hetken päästä seisoimme jo ”Soviet monsterin” aulassa ja pystyimme samalla tarkistamaan paljonko kello on Sydneyssä. Ensimmäinen yösija, jossa on oma vessa ja aamiainen. Hengailtiin kävelykadulla, juotiin kaljat Basessa ja aamukahvia ”Central Perk”-kahvilassa (ilmainen wifi).

Kymppikerros, keskellä.

Base - a beautiful place.

Mersuja Etelä-Ossetiasta

Ihmiset olivat ystävällisiä ja poliisikin neuvoi tietä. ”Oletteko saksalaisia? Ai, Suomesta!”

Ei ongelmia meidän passeilla. NDS-kansalaisena olisi kuitenkin saanut minibaarin oluesta alennusta:

Vapaa liikkumaan

Ennen matkaa joutui aika viimeiseen asti jännittämään saako Steven viisumin. Mulla oli jo työn puolesta ja suomalaisena ei muutenkaan ole ongelmia. UK-passilla saa maksaa vähän enemmän, ja lomake on sama kuin Georgian kansalaisille.

Viisumi ei ihan riitä. Rajalla täytetään lippulappu, johon merkitään tulo- ja lähtöpäivät. Toinen lippulappu jää virkailijalla, toinen on pidettävä tallessa. Lippu ja lappu varmaankin sitten kohtaavat jälleen, kun on maasta poistunut. Näin uskon.

Lisäksi pitää rekisteröityä paikan päällä. Sääntö menee jotenkin niin, että uuteen kaupunkiin saapuessa on rekisteröidyttävä viimeistään seitsemän päivän kuluessa. Jos vaihtaa kaupunkia nopeammin, ei ilmeisesti tarvitse. Tavallaan ymmärrettävää, ettei voi yhden viisumin voimin vapaasti vaellella Venäjän kokoisessa maassa. Byrokratia menee niin, että hotelli saa isot sakot, jos majoittaa kaikenmaailman ulkomaaneläviä kertomatta hallinnolle. Aluehallintoa painostaa varmaankin keskus. Tai sitten aluehallinto asettaa ihan oma-aloitteisesti tiukat säännöt ja voi osoittaa ylemmilleen, että asiat ovat kunnossa ja kenties saada muita vapauksia. 

Huipulla Kislovodskissa.

Vähän niin kuin firmassa: Tee niin kuin hyvä tulee, kunhan teet tulosta. (Toisin kuin maa firma tosin tutkii työtekijöiden taustat huumetestejä, luottotietoja ja psykologista analyysia myöden.) Tai sitten; olisi pitänyt. Jos poliisi on myöntänyt aseenkantoluvan henkilölle, joka osoittautuu koulusurmaajaksi, olisi pitänyt ymmärtää olla tarkempi.

Miksi kenenkään oikeastaan edes kannattaa ottaa ulkomaalaisia maahansa? Voivat olla vaarallisia. Tai voivat joutua vaaraan ja sitä joutuu selittelemään. Tai hotelliyrittäjän riskeerata? Ei kaikki otakaan - joskus kelpaavat vain sovitut turistiryhmät.

Kahdenväliset suhteet ja raha. Kuulemma Suomi myöntää Pietarissa ja muualla lähialueilla asuville venäläisille Schengen-viisumin tosta vaan. Se pitää vain käydä aktivoimassa ensimmäisenä Suomessa. Sitten vaan Schengen-maihin! Mutta älkää ostako meidän rantatontteja.

Näitä oon täällä miettinyt.

Joka tapauksessa; silloin tällöin olemme rekisteröityneet. Mm. Kislovodskissa otettiin asia puheeksi. Hotellista juostiin viisumitoimistoon moneen kertaan; ”Näköjään meillä onkin nyt täällä Kaukaasiassa uusi laki ja pitää rekisteröidä teidät heti.”

Tie päättyy.

Vappu Rostovissa

Dom Shashlika. Sinne mentiin syömään ensimmäisenä kokonaisena päivänä Rostovissa. Henkilökunta ja remonttimiehet pyöri edustalla, asiakkaita ei ollut, mutta mentiin silti maalattujen seinien läpi sisälle. Ok. Lohi ja riisiä. Ei ole riisiä. Noo, domashnie perunat, sienien kanssa. Ja kokis. Ei ole kokista. Noo, omenamehu sitten. Vaikuttaa lupaavalta. Mutta tämä saatiin eteemme. Mädit ja kaikki:

Vappuaaton menu

Bonuksena sai seurata vierestä, kun ruoka valmistui tiskin takana ja kissat notkui pihalla.

Vappumenot olivat  mitä miellyttävimmät ja rauhallisimmat. Toukokuun ensimmäisenä puistoissa oli erilaisia esityksiä; moottoripyöriä, break dancea, lasten tanssiryhmiä. Paljon perheitä ja vappuviirejä. Rannalla osa grillasi, suomenruotsalaisittain jopa pöytien kera, ja osa otti aurinkoa. Sain kastettua varpaat Donissa, mutta talviturkin heitto jäi tekemättä - ihan vaan, kun ei ollut uikkareita mukana. On lähinnä pitkähihaisia, vaikka ulkona on noin 30 astetta lämmintä.

 

 

Rostov oli mukava paikka. Löydettiin hostelliin käsin piirretyn kartan avulla. Puhelinsoiton se tosin vaati, koska osoite ei ollut kovin tarkka ja hostellin (= asunto, jossa 2 huonetta ja keittiö) olemassaolosta ei ollut missään mitään merkkejä. Aleksei, joka paikkaa pyöritti, piti meistä hyvää huolta. Ensimmäisenä iltana soitti, kun meitä ei kuulunut ja oli kuullut äidiltään, että meidän oli nähty jäävän marsrutkan kyydistä. Unohduttiin vain läheiseen kahvilaan. Yhtenä päivänä kierreltiin kaupungilla Aleksein kyydissä ja napattiin porukkaan myös hollantilainen Michael, joka oli myynyt omaisuutensa ja lähtenyt puoleksi vuodeksi Venäjälle - koska maa on kuuluisa kamppailulajikulttuuristaan (!) Junalle Aleksei vei meidän omalla ilmoituksellaan ja muistoksi antoi magneetin ”Rostov papa” - Rostov Venäjän mafiapääkaupunki (ja Ukrainan Odessa mama).

Ei voi jäädä Rostoviin. Koska ”kupe” oli liiankin luksusta otettiin ”platskartni-liput” Kislovodskiin.

Elämäni toistaiseksi pisin junamatka

Lähtö Moskovasta lauantaina klo 13.30, saapuminen Donin Rostoviin sunnuntaina 9.16, vajaa 20 tuntia junassa. Ihan mukavaa.

Meillä oli paikat ”kupesta”. Neljä sänkyä kuten laivan hytissä, leveys noin 180 cm ja pituus 200 cm. Ei kannata olla paksu tai pyöriä unissaan. Kupe on vähän parempi luokka. Platskart-vaunuissa ei ole erillisiä koppeja vaan kaikki sängyt on samassa tilassa ja pitkän käytävän varrella vielä sängyt päällekkäin. On olemassa myös ykkösluokka, jossa on vain kaksi sänkyä per koppi, mutta ”tavallisesti venäläinen matkustaa bussilla”, kertoi hostellin tyttö Pietarissa. 

Alkumatkasta alakertalaisten paikoilla.

Pidin kupe-luokkaa jotenkin epäilyttävänä, kun venäjän kielen opettajani aikanaan systeemiä selosti. Vieraiden ihmisten kanssa samassa hytissä. Ja sitä, että lipunmyyjien ”teknisten taukojen” kellonajat on merkitty kunkin lipunmyyntitiskin yhteyteen ja niistä pitää arvioida ehtiikö edetä jonossa kassalle asti ennen taukoa. Kumpikin systeemi on ihan perusteltu ja toimiva.

Ainoa ”vika” oli, että vaunussa oli kuuma. Kun ulkona on yli 20 astetta, vaunussa on enemmän. Kuumuutta kesti kuitenkin vain ensimmäiset kuusi tuntia, eikä siitäkään oikeastaan ollut muuta haittaa kuin se, että nukahdin viidessä minuutissa. Välillä piti herätä vilvoittelemaan käytävällä auki olevan ikkunan ääreen. Luontoa, kyliä, taloja. Steven pystyi tekemään pari tuntia läppärillä töitä, kunnes akku loppui ja lataaminen ei onnistunut; ”pistorasia ei sovellu matkapuhelimille”, eikä sopinut tietokoneillekaan. Pääasiassa ihmiset lukivat, nukkuivat ja nuokkuivat. Muutama joi votkaa, mutta ilman mitään häiriötä.

Junavaunussa hääräsi ”desornaja”, jolta saa kahvia, teetä, vettä yms. Junassa oli myös ravintolavaunu - käytiin tutustumismielessä ja todettiin se melko kliiniseksi venäläistä pöytiintarjoilua ja laajaa ruokavalikoimaa lukuun ottamatta. Paras tarjoilu on asemilla. Juna pysähtyi noin 3 tunnin välein jopa puoleksi tunniksi ja myyjät tulevat kasseineen ja kärryineen laiturille; perusvarustuksena piirakoita, kaljaa ja jäätelöä. Lisäksi voi olla perunoita, punajuuria, suolakurkkuja, paistettua kalaa, lihaa, kotletteja, mitä milloinkin. Ja leluja. (??) Meillä oli omat eväät; khachapuria, samsoja, sipsejä, Valion juotavaa jugurttia ja kokista. Tuli melkein kiire syödä ne. 

Tauko

Astuimme Rostovin kuumaan aamuun taskussa Stevenin käsin piirtämä kartta. Juna jatkoi Kislavodskiin, jonne se saapui sunnuntaina klo 20.00.

Aamu Rostovissa.

Neljä kertaa Moskovassa

Kävin Moskovassa ensimmäisen kerran noin vuonna 1989 - Neuvostoliiton aikaan. Olin reilu 10-vuotias ja muistikuvani ovat seuraavat: Hotellin siivoojille tuotiin Suomesta sukkahousuja. Kaupungissa oli harmaata, tuulista ja jotenkin suolaista. Ihmiset puskivat eteenpäin toppatakeissaan. Metron portaat olivat kohtuuttoman pitkät ja pelottavat. Leipäkaupassa jonotettiin moneen kertaan; ensin saatiin kuitti, jonka kanssa mentiin hakemaan leipä, sitten jonotettiin pakkaamaan se ja lopuksi kassalle - jotenkin näin. Muistan, kun seisoimme kaupassa vanhempieni kanssa leipä kädessä ja mietimme mitä pitää tehdä. Osasin pari sanaa venäjää ja pystyin sanomaan äidin kengännumeron ja että haluamme voita.

Työmatkalta noin viiden vuoden takaa jäi päällimmäisenä mieleen poliisisaattue, joka ajoi bussimme edellä ja teki meille tilaa. Liikenne on mahdoton! Suhde virkavaltaan on…erilainen kuin Suomessa. Niinhän se menee.

Viime syksynä vietin pari päivää Moskovassa ja vaikutelmani oli toisenlainen; kaikkialla oli rauhallista ja siistiä, kaupungissa paljon puistoja, asioita oli helppo hoitaa. Tuntui, että Moskovassa on monta pienempää kaupunkia yhdessä; erilaisia alueita, suht matalia rakennuksia. Poliisit hengailivat Kremlin nurkilla tupakilla ja ihmiset olivat vieressä picnicillä, joivat kaljaa ihan rauhassa. Nättiä ja kiinnostavaa - kuin Lontoo.

Nyt. Uusi vaikutelma. Jotenkin hajuton ja mauton. Ei tuntunut kovin venäläiseltä, ei tuntunut oikein kenenkään kaupungilta. Normi H&M:t, KFC:t ja Mäkkärit. Nuoret pukeutuivat pääsääntöisesti kuin Suomessa; ei mitään ihmeellistä, farkut ja tennarit (tarkemmin sanottuna naisilla joko ballerinat tai hirmukorkkarit). Bändit, joiden keikkoja mainostettiin, eivät olleet ihan uusinta uutta; Guns N’ Roses, Queen, Mötley Crüe. Täh?! Sting, Madonna ja varmaan jotakin venäläisiä tms. bändejä, joihin ei osaa kiinnittää huomiota. Ihan oikeesti; tuleeko tästä yli 10 miljoonan asukkaan kaupungista, jonne muuttaa ihmisiä eri puolilta Venäjää ja entistä Neuvostoliittoa, jossa on maailman rikkaimpia miljonäärejä, jossa niin monen pitää taistella selviämisestään, jotakin uutta ja odottamatonta? Luulisi. En tiedä. Mä olin siellä neljä päivää.

Ihmiset lukevat paljon. Ei ole niin kuin Henry Rollins kuvasi amerikkalaisia;”What are you doing with that book? Why do you have it?” Outoa ja epäilyttävää lukea kaikenmaailman tekstejä. Moskovan metrossa puolet porukasta lukee; kirjoja ja e-kirjoja - aika monta vuodessa.

Mutta missä se raha on?

Metrossa mainostettiin kuskien työpaikkoja. Palkka 55 000 - 75 000 ruplaa eli noin 1 500 euroa. Niin; vuodessa. Mitähän ne naiset ansaitsee, jotka istuvat metron rullaportaiden alapäässä ja tuijottavat matkustajia? Kahviloissa, joissa me - ja ne ihan tavallisen näköiset venäläisnuoret - istuskeltiin, olut maksoi noin 120 ruplaa (3 euroa) ja joku lämmin ruoka esim. 350 ruplaa (8-9 euroa). Ei metrokuskin palkoilla. Ne nuoret on niitä ”new Russians”.

Kun sieltä kahvilasta yöhämärissä lähtee, pysähtyy viereen heti autoja; Taksi! Taksi! Ei ihme.

Little Finland

Suomeen törmää Pietarissa joka paikassa. Ensin Fishkassa (FishFabrique), joka on artsy-fartsy rockbaari, roikkui baaritiskillä isoimpana Suomen lippu. Rock Pubissa soi suomalainen musiikki: Lordi ja Nightwish. Aika pehmoa…mitä muuta vastaavaa meiltä löytyy..? Apocalyptica. Lisää Nigtwishia. Sitten Children of Bodom. Epäiltiin jo, että soittavat sitä meidän takia ja Steven kysyi devushkalta miksi soittavat niin paljon suomalaista musaa. No, koska se on kaikkein parasta.

Nevskillä on parikin Stockmannia ja Hullut Päivät. Käytiin kävelemässä Petrosagradskajassa ja Vasilin saarella: jäähallin edessä liehuivat Suomen ja Venäjän liput, piipahdettiin kannatusmielessä (ei tosin ostettu mitään) Helsinki Barissa, jossa oli mm. Kaurismäen leffajulisteita ja Eläkeläisten keikkamainos, mentiin kämpille ja viereisen huoneen oli vallannut joukko jyväskyläläisiä opiskelijoita, vaihdettiin toiseen hostelliin ja jo eteisessä oli isot pinot mainoksia Suomesta; Lappi, Kotka, Serena… Ja hotellia pitää kundi, jonka äiti on Karjalasta - Hänninen. Kiitos, moi!

Mutta kohta lähdetään pois Suomen vaikutuspiiristä. Ma-ti välisenä yönä matkustamme yöjunalla Moskovaan (800 km, 8 tuntia). Alla lippu, jonka ostaminen sujui ihan hienosti. Hinta noin 40 euroa ja sisältää periaatteessa myös yhden yön majoituksen.

Ja ei voi todellakaan olla, että suomalaisuus ulottuisi ympäri Venäjää. Katsokaa nyt tätä karttaa:

Meidän on tosin tarkoitus liikkua vain maksimissaan Uralin alueelle asti.

Isoja kaupunkeja ja valinnanvaraa riittää. Kuten näkyy kartasta, jonka olen ottanut talteen jostakin Ruukin osaripresentaatiosta vuonna 2006:

Kulttuuria!

Ensimmäinen ajatus Pietariin saapuessa oli: ”nyt venäläistä kulttuuria ja äkkiä!” Mikä on erilaista? Ensimmäisenä asiana: ruoka. Niin luksusta, että joka ikisestä kahvilasta ja baarista saa ruokaa ja joka paikassa on pöytiintarjoilu. Menussa on pitkä lista venäläisiä ruokia, blinejä, pelmenejä, seljankaa… Tarjoilijaa ei kiinnosta pätkääkään mitä tilaat ja milloin - ota mitä huvittaa. Ulkopuolelta ei voi päätellä millainen kahvila on kyseessä. Tyypillisesti ei näytä ulkoa juuri miltään. Sisustus on joko valitun teeman mukainen (esim. matkalaukku tai ullakko) tai hyvin kitch; palmujulisteet seinillä, pehmopornoa telkkarista ja taustalla venäläinen iskelmä.

Sulkemisaika on yleensä viitteellinen ja jos joku paikka menee kiinni, 24h paikkoja löytyy joka nurkalta. Tai ”produkti” 24h kauppa tai erilaisia kioskeja. Yksi myy pasteijoita, toinen juomia, kolmas tupakkaa ja neljäs kukkia. Ei tarvitse pitää kaikkea varastossa.

Toinen venäläisyys; kyrilliset kirjaimet. Kaikki näyttää paljon hauskemmalta niillä kirjoitettuna. Zizkejk i dabl kappuzino. Aika monta dabl kappuzinoa on jo tullut juotua Kofe Hauzissa. Kofe Hauzeja on pari joka korttelissa ja kaikissa ilmainen wifi.

Hinnat eivät päätä huimaa. Biznez lanz sisältäen salaatin, juoman ja pääruoan maksaa noin 250 ruplaa (noin 6 euroa, 1 euro = 40 ruplaa, 100 ruplaa = 2,5 euroa), kolme bliniä 150 ruplaa ja ensimmäisen illan ruoka, kaksi khachapuria, kaksi olutta ja kreikkalainen salaatti 810 ruplaa.

Ja tiedät mitä saat, koska menussa on kerrottu eri ainesosien grammamäärät.