Oon nyt ollut takaisin Suomessa 5 viikkoa. Ei oo tullut
blogattua. Jotenkin tätä ei pysty havainnoimaan. Ei siellä reissussa sen
enempää ”tapahtunut”.
Yhden ainoan kerran pystyin kai jotenkin näkemään millaiselta
Helsingin yö näyttää ulkopuolisen silmin. Ihan hirveältä. Selvin päin ei ollut
kukaan. Roskia oli heitetty ympäriinsä. Vartijat katselivat vierestä, kun
jotkut tytöt herättelivät yhtä poikaa aseman portailla. Pojan maanmiehet valittivat kauempana, etteivät vartijat tee v…ttu työtään.
Pokausrepliikkinä toimi ”Hei, olisko mitään tsäänssii saada p…lua?”. Se
esitettiin yhteisesti mun ja kaverini suuntaan matkalla Zetorista kotiin.
Tohon aikaan päivästä ei ole kuin baarit ja grillit auki.
Kukaan ei ole tulossa töistä tai menossa kauppaan. Ei myydä edes kukkia. Eikä ole rahaa laittaa ja tyhjentää roskiksia.
Joo, joo, tää on just niin suomalaista, että huomaan vain
kaikki huonot puolet. Me varmaan lauletaan Nokiaakin kovimmalla äänellä suohon.
Paras varautua pahimpaan. Sit ei (jollain logiikalla) pety.
Mä ootin, et telkkarista olis jo alkanut tulla suomalaisen
työn tukemiseen tsemppaavia mainoksia niin kuin 90-luvun laman aikaan. Se
Metsolat-sarjan möreä-ääninen mies. Luulis, että se vaikuttais paljonko
katteista ja veroista jää Suomeen – mut ei oo kai enää poliittisesti korrektia
suosia mitenkään kotimaata.
Ok, positiivista. Kyllä mä nyt ymmärrän, ettei Steven
turhaan jauhanut Venäjällä kerta toisensa jälkeen Suomen yöttömistä öistä. On
se aika uskomattoman näköistä, kehtaa sitä mainostaa!
Mä en kehannut mainostaa Georgiassa edes Suomen
metallimeininkiä. Meinasin näyttää uusseelantilaiselle kuvia Nummirockista,
mutta ajattelin sit, et ei siinä oo mitään ihmeellistä. On siinä! Ei tällaista
oo muualla. Varmaan missään. Ihan kuulkaa yks Los Angelesistakin tänne tullut jäbä oli
haltioissaan jo muutamasta tietämästään rokkibaarista – LA:ssa ei kuulemma oo
yhtäkään vastaavaa.
Mun mielestä Venäjän kaupungit oli vihreitä, mutta kyllä Helsinki
on vielä vihreämpi. Tosi nätti. Ja kaikenlaisia putiikkeja on ihan kivasti
pitkin Kalliota ja Töölöä. Muistin, et täällä on keskustassa kaks katua
ristissä ja niistäkin toinen ärsyttävä Manskun autobaana. Ei mua haittaa koko
Mansku enää. Täällä on niin vähän ihmisiä ja autoja joka tapauksessa.
”Suomessa voi olla nytkin lunta”, valisti Steven venäläisiä.
On se totta. Kylmä täällä on. Mutta ei kai se kuumakaan niin ihanaa ole…? Aika
monen olen kuullut jo sanovan +23 asteessa, ettei tosiaankaan tarvii olla
yhtään kuumempi.
Hinnat on kovat, mutta elintaso korkea ja lainajärjestelmä
toimii. Ei tarvii miettiä onko oikean kokoista seteliä, jotta saa vaihtorahat
takaisin. Suht
tavalliset nuoret ihmiset asuvat valtavissa omakotitaloissa. Bussilipunkin voi
ostaa luottokortilla.
Polkupyöriä en ollut nähnyt koko reissussa yhtä paljon kuin
täällä yhdellä vilkaisulla. Tosi monella on jotkut urheilulliset vaatteetkin
päällä. Ylipainon vuoks tai siksi, että todella ovat tulossa tai menossa
sählyyn tai zumbaan. Ihmisillä on vapaa-aikaa.
Ehtii miettiä mitä mä tahtosin, rakastanko tarpeeksi ja onko
jollain ADHD. Sitä se romanialainen tätikin varmaan pullokasseineen Helsingin
yössä mietti.
Mullahan on kans vapaa-aikaa. Ystävääni lainaten; oon
lähinnä ”idlaillut”. Eläkeläisen päivärytmillä; jos on yhtenä päivänä kampaaja,
niin ei silloin muuta enää mahdu. Erotuksena eläkeläisiin oon herännyt puolilta
päivin ja mennyt aamuyöstä nukkumaan ja elänyt tähän asti saman repun
kamppeilla kuin Venäjälläkin. Oon käynyt Keravalla, Kokkolassa ja Espoossa, Suomenlinnassa ja Korkeasaaressa, Nosturissa ja Semifinaalissa. Oon lukenut monta kirjaa
ja katsonut yhtä monta leffaa, tutkinut kesäyliopiston erikoislaatuista
ohjelmaa ja tehnyt ruokaa.
